sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kolmoselle ja eskariin




Tervehdys koulutieltä! Ei näy enää värikästä froteeraitaa ja leikkisiä printtejä. Urheilumerkit (Puma etunenässä) ja musta-valko-harmaa-linja on nyt pop. Onneksi pienemmälle uppoavat vielä niukin naukin myös äidin suosimat värikkäämmät vaatteet, vaikka isoveikan roolimalli vaikuttaa toki päivä päivältä enemmän. Yläkuvassa isoveikan ekan koulupäivän look ja alempana pikkuveikka eskaritamineissaan.

Kolmasluokkalaisella isoveikalla on oman valintansa mukaisesti edellisvuotiset Adidas verkkarit ja niiden kanssa kesäalesta löytynyt Nike verkkatakki, alla Puma t-paita. Uusi musta lippis kukallisella lipalla hankittiin koulua varten. Lippis pitää olla suoralippainen ja lipassa tietynlainen tarra. Älkää kysykö enempää, en ymmärrä näistä lippisasioista mitään!

Leaf-lenkkarit löysin molemmille puoleen hintaan Kärkkäiseltä viime talvena ja kokoarvio osui ilahduttavasti kohdilleen. Vaihdettiin vaan joustonauhat, kun ne on niin paljon nopeammat. Kyllä- aina on kuulemma sen verran kiire.

Pikkuveikalle hankittiin eskariin tietääkseni ensimmäinen asu, jota hän on oli itse mukana valitsemassa: Puma huppari ja lippis. Tästä hupparista isoveikka oli aidosti kateellinen. Oli se muuten reissu, kun kierrettiin kuusivuotiaan kanssa livekauppoja hupparia metsästämässä, en kaipaa ihan hetkeen uudestaan sitä elämystä. Jatkan hänen kohdallaan edelleen äitivetoisia verkko-ostoksia.

Lego Ninjago reppu on toiveiden mukainen synttärilahja sukulaisilta, joka on osoittatunut käytössä oikein toimivaksi ja hyvän malliseksi. Toivottavasti arvokas laatureppu kelpaa vielä ekaluokallakin. Caprimittaiset housut Silvenjungle, hankinta lapsimessuilta vuosien takaa.

Arvatkaas huviksenne, mikä on eskarilaisen hupparin koko? 140 cm. 128 oli sovitettaessa niin siinä ja siinä, että en viitsinyt ottaa riskiä, ettei mahtuisi enää keväällä. Eskariope kysyi, mitä olen syöttänyt pojalle kesän aikana, kun on taas venynyt. No, ainakin ämpäritolkulla herneitä.

Millaisissa vaatteissa teidän koululaiset/eskarit viihtyvät? Miten syksy on lähtenyt käyntiin?

Aurinkoista syksynalkua teille kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

lauantai 12. elokuuta 2017

Vapaata -vihdoin!


"Mulla ei ollu tänävuonna kesälomaa ja siitäkin satanut puolet - tosikiva. Oon tehty töitä ihan apinana, mul on sotkunen grilli ja takapiha..."

Tänään on kolmas vapaapäivä kesätöiden päätyttyä ja vielä ensi viikon saan olla kotosalla saattelemassa poikia kouluun ja eskariin ennen omien opintojen jatkumista.

Kaiken kesää satoi, joten eipä kauheasti harmittanut olla töissä. Parin kuukauden työrupeama oli sitäpaitsi mielekäs ja opettavainen - olen viimein tainnut löytää oman alani. Ei yhtään samanlaista, tylsää tai hyödytöntä päivää. Joka päivä koin pystyneeni auttamaan vaikeasta sairaudesta kärsivää ihmistä ja parhaimpina päivinä jopa muuttamaan askeleen verran jonkun potilaan elämää parempaan suuntaan. Ja kaikki tämä kuuntelemalla, keskustelemalla, kannustamalla ja olemalla oma itseni. Oman potilaan kaunis kiitoskortti viimeisenä työpäivänä lämmitti erityisesti mieltä.

Mutta oli se rankkaakin. Kun työskennellään päivästä toiseen vaikeiden oireiden, harhojen ja uskomattoman karujen ihmiskohtaloiden parissa itsensä jatkuvasti likoon laittaen, yhä useammin kiireessä ja usein ratkaisua löytämättä ja toistuvasti alkupisteeseen palaten, tulee toisinaan aivan kädetön olo. Mutta niin tulee kuulemma toisillekin. Mutta sitten joku toipuu ja lähtee avohoitoon ja kotiin - ne ovat hienoja hetkiä.

Tietysti harmitti olla paljon poissa perheen luota juuri kesäaikaan, mutta kuten olen aiemminkin todennut: aikansa kutakin. Onhan näitä kotikesiäkin ollut. Monta.

Viime päivinä ollaan lomailtu ja  käyty poikien kanssa uimarannalla, kun oikeat kesäkelitkin vihdoin saapuivat. On hankittu uusia varusteita kouluun ja eskariin (yritän muistaa kuvata!) ja leikkautettu katu-uskottavat tukat poikasille. Olen myös nukkunut pitkään ja maksellut kertyneitä univelkoja. Kun en vaan oppinut menemään ajoissa nukkumaan. En edes aamuvuoroputkessa.

Kouluvaateostoksilla totesin, että isoveikan kanssa on jo kiva shoppailla yhdessä, kun hän suurinpiirtein tietää, mitä haluaa ja jaksaa kierrellä ja sovitella (eikä äidin valinnat enää aina kelpaakaan). Kolmasluokkalaiselle löytyi yhteiseltä shoppailureissulta yhtä ja toista - tullut äitiinsä!

Pikkuveikan kanssa eskarivaatteita ostaessa puolestaan totesin, että käymme kauppakeskuksessa edelleen leikkipaikoissa, lelukaupassa ja ravintolassa, mutta vaatehankinnat ovat jatkossakin äidin heiniä. Pikkuveikkaa ei (vielä) kiinnosta, minkävärinen huppari on tai millainen kuva lippiksen otsassa komeilee. Vaatemieltymykset on apinoitu tehokkaasti isoveikalta, mutta omaa makua ei ole (vielä) kehittynyt. Paljon kivempi on ajella liukuportaissa ja tuijottaa leluosaston telkkarista Lego piirrettyjä silmät tapilla kuin pohtia päälle pantavia.

Meidän akvaatiokalojen roolia näyttelevät nuijapäät on säiden lämmettyä viimein kasvattaneet jalkoja ja ensimmäinen pikku-Saku ponnisti toissapäivänä pesuvadista suureen maailmaan. Löysin sen istumassa vesikasvin päällä ja siitä se loikkasi hetken päästä tiehensä. Toivottavasti ei pudonnut terassin rakoon.

Kasvimaalta on syöty ensimmäiset perunat ja kesäkurpitsat. Toinen erä salaattikasviksia, rucolaa ja pinaattia erityisesti, on syöntikokoista. Sateinen kesä on huolehtinut kastelusta ja pitänyt ötökätkin kurissa - saattoi siinä olla joku rooli niillä muutamalla tuholaisten torjujiksi istutetuilla samettiruusullakin, jotka ovat nyt jääneet valtavien kurpitsanlehtien varjoon. Tuo kuvassa oleva kärhö innostui tänä kesänä kukkimaan paremmin kuin koskaan - sadekesä teki hyvää puutarhalle.

Pikkuveikka on tarvittaessa ollut innokkaana kasteluapuna ja hän myös nosti ylpeänä ensimmäiset perunat. Isoveikkaa kiinnostavat enemmän kaverien seura ja pelaaminen kuin puutarhanhoito, mutta mansikanputsausurakassa hän oli reippaana apulaisena.

Tänään illalla olemme ihastelleen ukkosmyrskyä ja nyt jännään, saanko tämän julkaistua, ennenkuin sähköt menevät...

Miten teidän kesä on mennyt? Millä mielellä kohti arkea ja syksyä?

Lämmintä loppukesää toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäretkiä ja mansikkakakkua







Kuvissa uusi mökkilaituri, perheen miesväen heinäkuinen päiväretki, kotipihan uusi uima-allas ja pikkuveikan 6 v- synttärikakut (by mummo ja lähileipomo).

Ihanaa kesänjatkoa kaikille lukijoille! :) Nauttikaa ja syökää paljon mansikoita!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

Hajavapaita hulluuden highwaylla








Heippa pitkästä aikaa. Kesätyöläinen täällä kirjoittelee sairausloman jälkeisten vapaapäivien minikesäloman tunnelmissa. Ollaan sairastettu koko perhe vuoronperään kovaa flunssaa juhannuksesta saakka ja nyt näyttäisi elämä taas voittavan. Koputetaan kuitenkin puuta varmuuden vuoksi.

Nämä kesäiset rantakuvat ovat ajalta opintojen päättymisen ja kesätyön alkamisen välistä eli varmaankin kesäkuun alkupäiviltä. Oliko silloin tosiaan noin hyvät ilmat?!? Kuluvan kesän säästä en jaksa narista juuri nyt enempää - totean vain, että matkanjärjestäjät hieroskelevat taatusti käsiään. Henkilökohtaisesti laitan villasukat jalkaan ja fleecetakki on ihan pätevä ympärivuotinen vaatekappale. Olisihan se ihan kiva lähteä syyskuussa välimerelle takuulämpöön, mutta vielä(kään) siihen ei ole mahdollisuutta.

Olen ollut nyt kuukauden verran kesätöissä psykiatrialla ja totutellut 3-vuorotyöhön. Onhan tuota komboa harjoittelussakin testattu, mutta on se vaan eri asia olla ihan yhtenä hoitajana muiden joukossa ja vastuussa potilaista. Sekä hyvässä että pahassa. Kysyy kanttia, mutta myös antaa valtavasti. Auton radiossa soi työmatkalla "Hulluuden highway". Työvuoron tunnemylläkkä on joskus melkoinen ja joku osaston ihmiskohtalo pyrkii väkisinkin ihon alle. Äidinvaistot täytyy opetella painamaan taka-alalle. Joka päivä on kiva mennä töihin - ja on upea tunne, kun huomaa osaavansa auttaa syvissä vesissä uivia.

Pojat ovat viettäneet kesää pääasiassa isänsä kanssa. Ennen juhannusta isoveikka oli liikunnallisella päiväleirillä muutaman päivän ja välillä pojat ovat olleet isovanhempien hoidossa. Miesväki on viettänyt kesää myös mökillä mm. uuden laiturin rakennustyömaalla. Omassa pihassa on puuhasteltu myöskin yhtä ja toista sekä täytetty isompi uima-allas, jossa polskittiin hampaat kalisten myös pikkuveikan synttäreillä. Meidän pienimmäinen tosiaan täytti jo 6 vuotta ja aloittaa elokuun puolivälissä eskarin synttärilahjaksi saamassaan Ninjago-repussa.

Joskus olen katkera siitä, että en pääse osallistumaan perheen kesänviettoon, mutta noina hetkinä yritän muistaa, että tämä on ensimmäinen kesä kolmeen vuoteen, kun en ole kotona poikien kanssa. Nyt on työkesän vuoro ja tämä on satsaus tulevaisuuteen. Sadepäivinä ei niinkään harmita lähteä iltavuoroon, mutta nätimmällä kelillä sitä keksisi toki puuhailtavaa kotonakin. Ja on tässä ollut välillä suorastaan syyllinen olo, etten näe poikia juuri ollenkaan: iltavuoron jälkeen on usein heti perään aamuvuoro ja silloin käyn kotona vain nukkumassa tapaamatta poikia yli vuorokauteen. Mutta ovathan nuo jo isoja ja leimautuneet muutenkin hyvin isäänsä, mutta silti...kyllä te tiedätte.

Ruokahuolto on yksi tämän kesän haasteista, joka piti suunnitella ihan uudella tavalla, kun elämä on vuorotyön takia epäsäännöllistä. Kaupassa on käytävä ennen iltavuoron alkua ja osattava laskea, paljonko aikaa käyttää mihinkin toimintoon, että ehtii ajoissa töihinkin. Kotona majaileva mieskööri syö paljon ja jääkaappi tarvitsee täydennystä tuhkatiheään. Toisaalta välillä tulee muka aikaa säästääkseen ostettua liikaa ruokaa ja päiväykset paukkuu. Ruuanlaittoajankohdat pitää myös suunnitella ja aikatauluttaa, että miesväellä on mistä lämmittää, kun perheen ruokahuoltovastaava on "aina" töissä. Ensimmäiset viikot olivat ihan kamalia, mutta kuukaudessa luulen oppineeni jonkinlaiseksi yleiskoneeksi.

Kesä on mennyt äkkiä, vaikka onhan tätä vihreää vuodenaikaa vielä jäljelläkin. Ehkä elokuussa saadaan viimein sitä odotettua lämpöä. Lähipäivinä teemme perheen kesken pienen kesäreissun Flamingon kylpylään ja Suomenlinnaan, joista jälkimmäinen on uusi kokemus pojille. Juhannuksena oli edellinen pidempi yhteinen vapaa ja seuraava on muutama päivä ennen koulunalkua.

Semmoista täällä. Miten teidän kesä on mennyt? Laittelen kohta toisen postauksen vähän tuoreemmista kuvista.

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari


torstai 1. kesäkuuta 2017

Sammakonkutua ja salaattipenkki








Taas on yksi lukukausi opintoja onnellisesti purkitettu ja vajaa puolet opintopisteistä jo kasassa. Tiukkaa puristusta ja nipistettyjä öitä, mutta nyt on aikaa hetki levähtää ennen kesätöiden alkua.

Nautiskelen parhaillaan reilun kahden viikon kesälomastani. Säät ovat olleet - sanoisinko - vaihtelevat. Tänään lämpötila laski viiteen asteeseen ja rakeita rummutti pariin otteeseen. Mutta on tässä saatu nauttia kauniistakin päivistä ja lämmitellä auringossa. Ja loma on aina lomaa, varsinkin silloin, kun tietää olevansa parhaimman kesäkauden töissä. Menen kyllä ihan mielelläni vaihteeksi töihin; olenhan saanut viettää monta kesää kokonaan kotona.

Tämän kevään ja kesän harrasteeni on viime syksynä perustettu kasvimaa, johon pääsin heti maan lämmittyä istuttamaan perunaa. Lämpötilan noustessa uskaltauduin kylvämään harson alle porkkanaa, pinaattia, rucolaa ja salaatteja. Myös sisällä sinnitelleet kaupan ruukkuyrttien jämät pääsivät avomaalle harsopeitteen alle vahvistumaan. Pojat eivät ole osoittaneet entisenlaista kiinnostusta viljelyyn (on paljon kivempi riidellä veljen kanssa 24/7), mutta pikkuveikka onneksi tykkää edelleen kastelukannuhommista, joita onkin kuivana keväänä riittänyt.

Toimme mökiltä lasipurkissa sammakonkutua. Nyt tuo kutu vipeltää jo pulleina nuijapäinä vadissa meidän terassilla. Ruokimme sammakonpoikia akvaariokalojen ruualla ja isoveikka hakee mehukattikanisteri pyörän sarvessa keikkuen vettä lähimmästä avo-ojasta. Keppien varaan viritetty pyykkipussi estää lintujen lähikontaktit tee-se-itse akvaarioomme.

Viime aikoina on myös juhlittu koulun ja päiväkodin kevätjuhlia, retkeilty Hiidenvuorella, ravattu korvalääkärissä molempien herrojen kanssa, kannettu huolta läheisten ikääntymisestä, mökkeilty (kts. kuvat), ihmetelty mahdollista ennenaikaista puberteettia, ostettu isoveikalle uusi polkupyörä, poltettu korvalehdet rakkuloille, syöty kesän ekat jäätelötötteröt, leivottu kesän ensimmäinen raparperipiirakka ja hankittu pikkulahjat opettajille ja iltapäiväkerhon ohjaajille.

Lauantaina on isoveikan lukukauden viimeinen koulupäivä ja ensi viikon olen poikien kanssa lomalla ja teemme toivejuttuja yhdessä. Todellisuudessa nuo tappelevat aina sen ekan lomaviikon tavallistakin tiiviimmin, mutta jos retkeillään mahdollisimman paljon, ehkä se vaihe siirtyy iskän loma-aikaan. Just joo.

Mitäs teille lukijoille kuuluu? Ovatko lapset ottaneet ötököitä lemmikeiksi? Kasvatatteko syötäviä kasveja? Hankitteko lahjat opettajille ja jos niin millaiset? Entäs ne lomasuunnitelmat...?

Ihanaa kesää kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Kevättunnelmia





Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Jäiden lähdön aikaan




Pääsiäisenä mökkijärvi oli vielä jäässä ja laiturilla saattoi kuunnella taianomaista, matalaa vonkunaa, jota lähtökuopissaan pinnistelevät jäät pitävät. Ääni on kova ja kuuluu kauas. Mistähän mahtoivat entisaikain ihmiset kuvitella tuon äänen tulevan. Väistymään pakotettu talviko siellä valitti surkeuttaan vai kevätkö viritteli voimiaan. Vai tuliko kumiseva ääni ehkä vedenkansan suusta.

Kevätihmiselle tämä on ihan parasta aikaa vuodessa. Huomaan taas latautuvani auringossa ja energiaa löytyy kaikenlaiseen puuhasteluun monen kuukauden pimeässä rämpimisen jälkeen. Vielä kun jaksaisi keskittyä kevään viimeisiin kursseihin ja malttaisi pysyä poissa pihaa rapsuttamasta ja jokaista nousevaa versoa hypistelemästä.

Takatalvimaiset räntäsateet ovat tulleet tutuiksi viime päivinä monin paikoin. Myös täällä meillä. Viikonloppu oli kuitenkin lähes kokonaan kaunis ja aurinkoinen. Toppavaatteet on pesty pois (vaihtelevaa säätä uhmaten) ja haravointikausi aloitettu. Ekat saippuakuplat puhallettiin eilen.

Ihana kevät!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kevätkuulumisia


Kukkuluuruu! Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoittelin. Taisi olla jotakuinkin kuukausi sitten. On ollut kuulkaa sellainen työharjoittelu, ettei sen lisäksi muuta jaksanut kuin juuri ja juuri lapset ruokkia ja pyykit pestä. Ihan zombina mentiin. Paljon sain kokea ja oppia kuuden viikon aikana, mutta huomasin myös, ettei sairaalan sisätautiosasto taida olla meikäläisen paikka. Turhan kiireistä ja sekavaa. Potilaiden kohtaaminen jäi valitettavan usein kovin pintapuoliseksi.

Kädentaidot kehittyivät huimasti. Satoja verenpaineen ja -sokerin mittauksia. Suonensisäistä lääke- ja nestehoitoa. Monisairaiden vanhusten perustarpeista huolehtimista. Nuoria vakavasti sairaita potilaita. Alkoholin aiheuttamaa sekavuustilaa deliriumia. Vanhusten deliriumia. Lepositeitä. Onnistuin ihme kyllä väistelemään noroa. Laitoin ensimmäisen vainajani. Selvisin myös elämäni ensimmäisestä yövuorosta - valvominen töitä tehden oli helpompaa kuin kuvittelin. Vaikeinta oli ajaa tokkuraisena ja ylikierroksilla käyvänä autolla kotiin valvotun yön jälkeen - varokaa vuorotyöläisiä liikenteessä!

Viimeinen harkkapäivä oli viime keskiviikkona. Tartuntatautien ja geriatrian tentit suoritin etänä tässä välissä ja eka harjoittelun jälkeinen koulupäivä on pääsiäisen jälkeen tiistaina. Nyt on loma! Viikon huilaustauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Olen ottanut takaisin lyhyitä yöunia ja paikannut väliin jääneitä ulkoiluja. Päivittäin olen istunut sohvalla ja katsellut ikkunasta kevään etenemistä ajatuksiini vajoten - kuunnellut itseäni. Olen istuttanut ruukkunarsisseja pihalle, kylvänyt rucolaa ikkunalle ja kurkistellut kasvimaan sulamista. Nautin myös siitä, että koko perhe on taas kotona: harjoittelun kanssa päällekkäin sattui miehen kaksi viikon mittaista ulkomaantyöreissua.

Pojat odottavat kovasti kesää ja lomaa. Onneksi isi on lomalla juhannuksesta koulujen alkuun, niin isoveikalle ei jää pitkää aikaa olla yksin kotona, vaikka äiti onkin kesätöissä. Pikkuveikka (5, 5 v) oppi juuri lukemaan ja häneltä lähti ensimmäinen hammas!

Pääsiäisenä kyläilemme isovanhemmilla, olemme puutalkoissa ja käymme piristämässä isoisovanhempia. Ja syömme tietysti ison kasan suklaamunia!

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Ihanaa keväänjatkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

Travallen SuperRemu housut - parasta kestävyyttä talveen ja välikauteen




Saimme Travallelta talveksi testiin SuperRemu toppahousut. Näillä housuilla isoveikka rymysi ulkona päivittäin niin välitunnilla, iltapäiväkerhossa kuin kotonakin - ja ne ovat edelleen ehjät! Housuista riittää vielä seuraavallekin talvelle.

Näissä sovituskuvissa isoveikalla on mittaa noin 141 cm ja housut ovat kokoa 146 cm. Talven aikana vesseli venähti jälleen niin, että aluksi hieman reilu koko oli oikein passeli. Ja näissä housuissa reilu pituus ei muuten joudu kantapään alle.

Kestävyyden lisäksi housut ovat pojan itsensäkin mielestä ihan parhaat. Malli on yksinkertaisen toimiva, helppo pukea ja reilu leikkaus antaa liikkumavaraa leikeissä. Ei mitään pukemista hidastavia vetskareita tai neppareita. Kunnon lumilukot pitivät nilkat kuivina koko talven. Musta väri ja suora lahje takaavat uskottavuuden kaveripiirissä.

Sään lämmettyä kaivettiin varastosta viime syksyiset - edelleen ehjät - SuperRemu välikausihousut: sama vahva kangas ja toimiva malli kuin toppahousuissakin, mutta ilman vanua ja lumilukkoa. Yritin tarjoilla pojalle mökkireissulle mukaan muita välikausihousuja, jotta kurakelien jäljiltä pestyt SuperRemut säilyisivät puhtaina kouluun. Isoveikka totesi napakasti: " Ei, kun mä haluan ne remulaiset!" :)

Miten teidän lasten toppahousut kestivät?

Reippaita keväisiä ulkoilupäiviä!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Talven valoa ja työharjoittelua





Tervehdys sisätautiharjoittelun tiimellyksestä. Iltavuoroa on vedetty putkeen niin, että silmät vain pyörivät päässä. Aloitin harjoittelun helmikuun viimeisenä päivänä viikkoa suunniteltua myöhemmin, sillä olin angiinan ja antibiootista seuranneen ripulin jälkeen niin heikko, että sain vielä virusflunssankin. Josko nyt olisi sairastettu tämän talven tarpeiksi.

Nyt on painettu kohta pari viikkoa ripulirallia sisätautiosaston eristyshuoneiden väliä ja hikoiltu eristyksen vaatimissa suojavarusteissa. Iäkkäin potilas on ollut 99 v ja hän oli huomattavasti parempikuntoinen kuin moni 50-60-vuotias monisairas maksakirroosipotilas. Pääsiäiseen mennessä tarvittavien sisätautiharjoittelun työtuntien pitäisi olla kasassa ja sitten saan viettää muutaman päivän lomaa lammaspaistin ääressä ennen kouluun paluuta. Kun ei ollut sitä talvilomaakaan (eikä muuten syyslomaakaan).

Tässä harkassa oppii kyllä vaikka ja mitä. Suonensisäinen neste- ja lääkehoito ovat sisätaudeilla keskeisiä juttuja, mutta kyllä kokonaisvaltainen potilaan arvioiminen ja hoitaminen on varmasti se tärkein opinkappale. Että oppisi potilashuoneeseen tullessaan huomaamaan hoidettavastaan edes murto-osan siitä, mitä kokenut harjoittelua ohjaava sairaanhoitaja kertoo havainneensa parilla vilkaisulla. Sain muuten ihan mahtavan ohjaajan, joka jaksaa opastaa vasta-alkajaa oman kiireensä keskellä rauhallisesti aina uudestaan ja uudestaan.

Ensi viikolla klikkaillaan jo syksyn harjoittelupaikkoja kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja jännitetään, miten homma tällä kertaa onnistuu. Peräti kaksi harkkaa pitäisi saada tulevalle syksylle. Epäilen, että ainakin toinen paikka täytyy hakea jobstepin ulkopuolelta. Ikääntyneitä, lapsia ja kirurgiaa voisi suunnitella syksyyn.

Kesäksi luvattiin parin kuukauden työpätkä viime syksyn harkkapaikasta psykiatrialta, mikä lämmittää kovasti mieltä. Taisi se psykan harjoittelu mennä nappiin siis muidenkin kuin omasta mielestä. Kesästä tulee siis kovin erilainen kuin viime vuosina, jolloin olen yhtä kesää lukuunottamatta lomaillut poikien kanssa koko kesän. Nyt täytyy miettiä varsinkin tokaluokkalaisen isoveikan kesäkuviot ihan uudella tavalla.

Huomenna/tänään lauantaina on vapaapäivä! (ja sunnuntaina jälleen iltavuoro...)

Rentouttavaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

torstai 23. helmikuuta 2017

Lunta ja jäätä lautaselle?




Meidän pikkuveikka. Se on ruvennut syömään lunta tänä talvena ihan urakalla. Se on kuin joku pakkotoiminto: heti kun viikari pääsee ovesta ulos, dippaa hän rukkasen lumeen ja sipaisee saaliin suuhunsa. Ulkona ollessa nassikka imeskelee jompaa kumpaa hanskaansa leikin lomassa vähän väliä ja märkä/jäinen kinnas tietysti kerää kätevästi lisää lunta itseensä. Poika poimii maasta myös sopivia jääkökkäreitä ja pureskelee niistä palasia hampaat rouskuen. Jos suuhun eksyy kivi tai hiekanmuruja, poika tyynesti syljeskelee ne pois ja jatkaa puuhiaan. Hän saattaa jopa kumartua kasvot maahan asti ja haukata suoraan valloittamansa lumikinoksen huipulta.

Päiväkodista kotiin käveltäessä huono tapa tuntuu saavan lisää vettä myllyyn äidin antamasta huomiosta. Kieltäminen saa pikkuveikan vain mättämään valkoista herkkua uhmakkaammin ja jopa teatraalisiin mittasuhteisiin venyvät, muka piilotellut maiskutteluhetket täplittävät tietämme. Järkipuhe ei myöskään auta: valkoinen lumihan on viisivuotiaan mielestä ihan puhdasta; kuka sitä nyt kuraiselta tien penkalta söisi. Ai että voi saada mahataudin. Mutta enhän mä ole saanut. Enkä mä syö koirankakan läheltä enkä lintulaudan alta.

Mutta miksi ihmeessä? Miksi syöt lunta? No kun on kuulemma niin kova nälkä. Äänensävystä kyllä kuulee, ettei vastaus ole totta. Toki päivähoidosta kotiin tullessa voikin olla kiljuva nälkä, mutta luulisi, että sitten ruokapöytään siirryttäisiin akkarin parista hieman nopeammin pyynnön kuuluessa. Juotavaakin tarjoan heti sisälle tullessa ja päiväkotiin toimitin varoiksi juomapullon naulakkoon, mutta ei taida johtua janostakaan tämä ikävä tapa mättää lunta suuhunsa.

Päiväkodista en ole saanut tukea tuskaani lapsen lumensyönnistä. Kaikki lapset kuulemma syövät lunta. Ei meidän isoveikka vaan syönyt. Eikä tämä pienempikään aiemmin, ei ainakaan näissä mittasuhteissa. Ovat kuulemma luopuneet lumensyönnin kieltämisestä päiväkodissa, kun sitten eivät muuta ehtisikään tehdä. Niin joo, ymmärrän. Vaikka eivät siellä kyllä muut lapset näytä jatkuvasti mässäilevän härmistyneellä hookaksoolla. Sinänsä on kai positiivista, että poika mättää lunta myös päiväkodissa: muutenhan lumensyönnin voisi nähdä pelkkänä huomionhakuna. Opiskeleva äiti kun tuntee tietysti tässäkin kohtaa piston sydämessään.

Jotkut ovat kuulemma saaneet stopin lapsen lumensyöntiin sulattamalla mahdollisimman kuraista lunta vesilasiin ja tarjoamalla lapselle. Tämä keino on vielä kokeilematta. Pikkuveikalle olen lumensyönnin yltyessä ja neutraalien kieltojen kaikuessa kuuroille korville sanonut laittavani hänelle iltaruoan sijaan lunta ja jäätä lautaselle, jos se kerran niin herkkua on. Tästä poika suuttuu persoonansa mukaisesti verisesti. Tuntuu, että illalla viskarista kotiin tullessa olemme kuopuksen kanssa lähes poikkeuksetta riitatilanteessa. Ja kieltämättä myös kaikenlaiset siirtymätilanteet ovat haastavia. Kai se on tuo ikä, 5 vee.

Asuuko teillä pieniä lumensyöjiä? Onko lumensyöntiin puuttuttava? Onko se haitallista? Vinkkejä?

Lumista loppuviikkoa ja mukavaa hiihtolomaa sitä viettäville!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Tautinen talvi


Terveisiä parantolasta. Ja päivystyksestä. Katsoin just kalenterista, että haettiin pikkuveikalle antibioottikuuri 16.1. ja sen jälkeen tässä perheessä on aina joku purrut penisilliiniä. Minä aloitin oman kuurini eilen ja mies jo toisen kuurinsa tänään.

Pojilla tauti alkoi omituisen kovalla, syömisen estävällä kurkkukivulla ilman muita flunssaoireita ja siirtyi parin päivän kotona lepäämisen jälkeen rajusti korviin puhkaisten korvan yöllä. Toiselta otettiin korvan tutkimisen lisäksi terkkarissa nielunäyte, mutta siitä ei ilmeisesti löytynyt bakteeria, kun ei tullut jälkeenpäin soittoa kotiin. Isoveikka on ollut nyt reilun viikon ilman antibioottia ja on tällä hetkellä jotakuinkin terve. Mitä nyt vähän niiskuttaa ja aivastelee jo seuraavaa tautia? Pikkuveikan käytin juuri korvakontrollissa ja hänet todettiin toistaiseksi terveeksi.

Viikon välein kova kurkkutauti vaihtoi kantajaa perheessämme ja miehen versio oli astetta kovempi kuin poikien. Siihen ei lääkekuuri tahtonut purra ja kipulääkkeissä mentiin nieluun suihkutettavan puuduteaineen kautta lopulta Tramadoliin saakka. Saikkua saikun perään ja etäpäivää entisestään. Olisiko sitten ollut virusperäistä.

Oman kurkkuni pöpö raivasi auki torstaina ja kehitti nopeasti iltaa kohti voinnin sellaiseksi, ettei kivulta tahtonut saada nukuttua. Syöminen kävi tuskalliseksi ja pakotti valitsemaan viileitä ja sileitä ruokalajeja. Viili ja jääkaapissa viilennetty vauvojen hedelmäsose solahtivat alas turvonneestakin nielusta. Lopulta jokainen ruokapala ja jopa neste sai veden valumaan silmistä. Sellainen tunne kurkussa, että sieltä puuttui suojaava limakalvopinta kokonaan. 

Grammainen parasetamoli leikkasi kivulta pahimman terän, muttei suonut kunnon unta sekään. Tietysti kokeilin Buranaakin, mutta kuumeen noustessa (tai vatsan ärtyessä kipulääkekoktailista) oksensin kaiken päivän aikana nielemään onnistuneeni ruuan ulos. Enpä olekaan ennen kokenut, millaista on oksentaa kovimmassa kuviteltavissa olevassa kurkkukivussa. Hetken kuvittelin, etten selviä siitä hengissä.

Toinen tautiyö näytti pöpön todellisen luonteen. Olin enemmän hereillä kuin unessa. Laskin käyneeni vessassakin yhtä usein kuin päiväsaikaan, sillä tauti ei suonut kehollekaan lepoa. Välillä palelin ja lihaksia särki ja lääkkeen ollessa päällä hikoilin kuumeen laskiessa yöpaitani märäksi. Kurkku ei antanut rauhaa missään vaiheessa, vaikka kasasin koko huushollin tyynyt yhteen kasaan ja kokeilin erilaisia akrobaattisia nukkuma-asentoja milloin minkäkinlainen puuduttava pastilli poskessa. Aamuyöstä valuin peittoni kanssa olohuoneen nojatuoliin, jossa sain ilmeisesti torkahdettua hetken, sillä muistan nähneeni sekavan unen. Vai oliko se kuumehoure.

Lauantaiaamuna en pystynyt enää kivulta komentamaan poikia, juominenkin sai vedet silmiin ja olin niin uuvuksissa, että olin valmis lähtemään päivystykseen: tämä tauti ei taitaisi talttua pelkällä lepäämisellä. Istuin kaksi tuntia ihan horroksessa keskussairaalan päivystyksen tuolilla katsomatta tv:tä tai lukematta mitään. En yksinkertaisesti jaksanut tehdä muuta kuin istua. Katselin vieressä olevaa petipaikkaa ja mietin, että jos kellahtaisin siihen, voisin nukahtaa ja vuoroni menisi lopulta ohi. 

Odotustilassa kuului aikamoinen yskäkonsertti ja sairaita tuli sisään jatkuvana virtana. Hetkittäin hoitajanalku minussa virkistyi ja sääli vuoroin henkilökuntaa, vuoroin potilaita. Eräälle yskimiseen aivan uupuneelle vanhukselle lääkäri ei tahtonut määrätä yskänlääkettä, kun ei niiden tehosta kuulemma ole riittävästi näyttöä. Ja pah. On olemassa toimiviakin yskänlääkkeitä, mutta niitä ilmeisesti pantataan potilailta. Sitä en silloin jaksanut ihmetellä, miksi tilannetta hoidettiin käytävällä kaikkien kuullen.

Parin tunnin jälkeen tuli viimein oma vuoroni. Eihän tuo aika kuulosta pitkältä päivystyksen odotusajaksi, mutta sairaana se tuntui ikuisuudelta. Hoitaja arveli, että minulla on virustauti, johon ei auta mikään. Hänen työkaverillaan oli kuulemma ollut samanlainen. Ajattelin, että voi luoja, en jaksa enää yhtään yötä tämän kivun kanssa! Kohtalo oli kuitenkin tällä kertaa puolellani ja nielunäyte todisti kurkussani jylläävän A-streptokokin eli kotoisammin angiinan. Tulehdusarvo huiteli 120:ssa. En muista, että olisin koskaan ennen tuulettanut millekään diagnoosille. Minä saisin antibioottikuurin! Sain myös tehokasta, uuden sukupolven tulehduskipulääkettä. Hyvä, etten hypännyt hoitajan kaulaan, joka piti puoliani kunnon kipulääkityksen suhteen nuorta lääkärinkloppia vastaan, vaikkei ollut kerinnyt edes syödä koko työvuoronsa aikana.

Viime yönä nukuin melkein kellon ympäri. Tänään olen jaksanut jo viettää aikaa istuma-asennossa ja pystyn syömään tavallista ruokaa, vaikka se vielä vähän kurkkua kovisteleekin. Ehkä tämä tästä alkaa kääntyä parempaan. Tiistaina pitäisi aloittaa harjoittelu sisätautiosastolla. Täytyy huomenna katsoa, mikä on kunto ja soitella, huolivatko minua ylipäätään vielä sinne (periaatteessa tauti ei tartu, kun lääkkeen aloituksesta on 24 h). Tämä tauti on kaikesta päätellen hyvin tarttuvaa lajia. Mies sai samat kurkkuoireet uudelleen viime yönä ja haki tänään toisen antibioottikuurin parin viikon sisällä. 

Semmoista meillä täällä! Mitenkäs teillä? Oletteko saaneet nauttia talvesta terveinä, vai onko teillä napattu Noro, influenssa tai joku muu vähemmän mukava tuttavuus?

Tervettä uuden viikon alkua toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

lauantai 28. tammikuuta 2017

Alelöytöjä



Lastenvaatehankintoja olen tehnyt viimeaikoina maltillisesti. Alesta olen napannut joitakin edullisia ja tarpeellisia löytöjä:  tilasin pikkuveikalle kevääksi Reiman retrohenkisen välikausihaalarin (huomatkaa minulle poikkeava väri navy!) ja molemmille pojille Reimatec Wetterit sekä kesäksi sandaalit. Isoveikalle hankin ensi talvelle pojan itsensä valitseman Reimatec/Reima Go talvitakin ja Reiman hanskat. Itse olisin ollut oranssin takin kannalla, mutta onhan tuossakin vähän väriä.

Isoveikan SuperRemu talvihousut tälle ja luultavasti vielä seuraavallekin talvelle saimme Travallelta blogiyhteistyön merkeissä. Nämä heposti puettavat ja kestävät luottohousut ovat jälleen päivittäisessä käytössä. Remun takkia en valitettavasti ehtinyt alesta napata, mutta saahan niitä sitten taas syksyllä. Pikkuveikan eskaritalvi lasketellaan todennäköisesti kenkiä lukuunottamalla tämän talven varusteilla ja isoveikalta perityllä takki+housut-setillä.

Sisävaatteista on mahtunut niin pitkään samat koot, että lähinnä housuja tarvitsee polvien reikiintyessä harvakseltaan päivittää. Paitoja molemmilla tuntuu edelleen olevan rutkasti ja olenkin tietoisesti hillinnyt yläosien hankintaa.

Hiihtovarusteista käyvät pikkuveikan monoja (jotka löysin ilahduttavasti lähikirpparilta) lukuunottamatta viime talviset, luistimiakaan ei tarvitse tälle talvelle hankkia uusia. Kannatti ostaa isoveikalle viime talvena reilut luistimet ja monot. Pikkuveikka pärjää siisteillä perintövarusteilla.

Oletteko tehneet alelöytöjä tai jemmanneet toppaa seuraavan talven pakkasille? Miten on hiihto- ja luisteluvarusteiden laita?

Me vietetään isoveikan kanssa kahdenkeskistä viikonloppua kotona parantolan merkeissä muun perheen ollessa puutalkoissa mökillä. Isoveikka sai pikkuveikalla viime viikolla olleen kovan kurkkutaudin ja oli pois koulusta to-pe. Yötkin menivät villeiksi, kun arjessa muuten jo - luojan kiitos- historiaan jääneet kauhukohtaukset nostivat sairauden aikana päätään.

Potilas oli niin reppana vielä eilen, että katsoimme parhaaksi jäädä myös viikonlopuksi kotiin parantelemaan tautia. Nyt isoveikka jaksaa jo leikkiä, ruoka menee alas ja poika lauleskelee tavalliseen tapaansa, joten olen toiveikkaana. Toivottavasti ei mene tauti korviin, kuten pikkuveikalla. Vielä kun osaisi itse väistellä näitä meillä viime aikoina tiuhaan pyörineitä pöpöjä, niin mikäs tässä olis ollessa!

Mukavaa viikonlopun jatkoa,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pukiton joulu ja työkkärin joulukortti






Heips. Niin meni joulut ja vuodenvaihteet. Lomalle lompsis ja sieltä pois pompsis.

Kolmen viikon joululoma teki hyvää tiukan syksyn jälkeen. Pojat tosin tappelivat aikalailla, kun eivät ole tottuneet olemaan niin paljoa yhdessä kuin loma salli. Auvoinen lomatunnelma oli siis välillä aika hakusessa, vaikka kuinka koitin tunnelmoida jäälyhdyin ja joululauluin. Rajoitimme joulun aikaan isoveikan päivittäistä kulkemista kavereilla ja olimme muutaman päivän ihan vain perheen kesken ja siihen tuo koululainenkin lopulta tottui aika mukavasti. Ainakin, kun pelattiin yhdessä korttia ja Monopolia. Pleikkaa ei vieläkää näy ja se on suurinpiirtein oikeusmurha tokaluokkalaiselle.

Joulupukki ei käynyt, vaan jätti lahjat kuusen alle. Kulkunen ja nailonparran suortuva löytyi rappusilta. Isoveikalle jouluisen näytelmän väliin jääminen ei näyttänyt merkitsevän mitään (pääsee vaan nopeammin repimään paketteja auki!), mutta pikkuveikalle tuli vähän surku, kun joulupukki ei tullutkaan meille. Ei tullut katsomaan meidän joulukuustakaan. Harmi helpotti paketteja availlessa, mutta monta kertaa pieni mies jälkeenpäin toisteli, että miksei pukki tullut sisälle asti. Ensi vuonna täytynee tilata ostopukki. Kaikesta päätellen pikkuveikka siis edelleen uskoo joulupukkiin, vaikka antoi isoveikan mallin mukaan toisin ymmärtää.

Pojat saivat maltillisemmin lahjoja kuin edellisinä vuosina, mutta omasta mielestäni edelleen turhan paljon. Legoja tuli useampi rasia ja isoveikka sai lisäksi mm. kirjoja, kuulokkeet musiikin kuuntelua varten sekä pimeänäkökiikarin. Pikkuveikan paketeista löytyi edelleen leluja ja legolentokone taisi olla joulun kivoin lahja. Isoveikkaa ei legojen rakentaminen enää tunnu kiinnostavan kuten ennen. Harmi. Pokemonkortit ovat edelleen kovaa valuuttaa. Minä sain joulupukilta Icebugit: nyt on mukava lenkkeillä kaikenlaisilla talvikeleillä, kun ei tarvitse pelätä kaatuvansa.

Sukulaisissa vierailtiin välipäivinä ja uutta vuotta otetettiin vastaan ystäväperheen luona Hämeenlinnassa. Rakettien paukkuessa isoveikka oksensi kaaressa syötyään liikaa herkkuja: onneksi ei ollut noroa. Saimme olla joululoman terveinä, vaikka mahdollisuuksia oli moneen. Kiitos siitä.

Nyt olen ollut jo viikon koulussa ja pikkuveikka päiväkodissa. Tai no, pari päivää ehdittiin kumpikin olla poissa kotoa, kunnes pikkuveikalla nousi kuume ja alkoi kova kurkkukipu. Kun oltiin pari päivää pidetty parantolaa ja lipitetty kaakaota ja pillimehua kotosalla, vaikutti poika olevan jo ihan pirteä ja leikit maistuivat taas.

Samana iltana alkoi kuitenkin korvakipu (ilman minkäälaista nuhaa ja yskää) ja tärykalvo puhkesi yön aikana valuttaen eritteen tyynyliinalle. Pronaxenilla pärjättiin viikonlopun yli ja lääkäriin mennään huomenna maanantaina. Antibioottikuuria en välittäisi ottaa, vaan mielummin lähetteen korvan putkitukseen. Viime keväänä lääkäri jo totesi, että seuraavasta korvatulehduksesta laitetaan putkitusjonoon. Vakuutuksen turvin toimenpide tehdään varmaankin yksityisesti, kuten ainakaan isoveikallakin, että saadaan homma hoidettua ennen seuraavaa korvatulehdusta. Tai ennen ensi talvea.

Omat opintoni näyttäisivät sisältävän vähemmän läsnäolopäiviä nyt keväällä syksyyn verrattuna. Verkossa opiskellaan nyt paljon eli kotipäiviä on kalenterissa syksyä enemmän. Kotipäivän ja vapaapäivän välille ei tosin uskalla vetää yhtäkuin-merkkiä. Nyt on meneillään syksyllä alkanut ensiapukurssi, viime viikolla alkanut kohtaamis-ohjaamiskurssi ja lääketiede 3 (lastentaudit, geriatria, anestesiologia) -verkkokurssi. Harjoittelu sisätaudeilla alkaa helmikuun lopulla ja kestää 8 viikkoa, jonka jälkeen loppukevät askarrellaan akuuttihoitotyön opintojen parissa.

Sain liitolta ja TE-toimistolta joulun alla varsinaisen joulukortin: ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha päättyy nyt eikä vuoden päästä, kuten olin kuvitellut. Opintoihin ei saakaan kahta vuotta ansiosidonnaista, jos sitä on käyttänyt työttömyysaikana jo ennen opintojen alkua. Tässä oli tapahtunut joku väärinkäsitys TE-toimiston virkailijan kanssa. Tulot putosivat siis hetkessä puoleen, kun pudota mätkähdin työmarkkinatuelle. Aion kysellä keikkatyötä harjoittelupaikoista, mutta eihän sitä työtä tässä elämäntilanteessa, soteuudistuksessa ja näillä työkkärin tulorajoilla paljoa tehdä. Kesäksi olisi syytä saada lähihoitajan sijaisuus, johon riittävät vuoden hoitotyötä lukeneen sairaanhoitajaopiskelijan opintopisteet.

Kaikesta tästä huolimatta - ja ehkä juuri siksi - olen päättänyt ottaa nyt keväällä enemmän aikaa itsestä huolehtimiselle kuin syksyllä. Huomaan uhranneeni liikaa aikaa ja voimavaroja opinnoille ja karsineeni herkästi liikunnasta ja omasta ajasta. Vasta lomalla huomasin, miten väsynyt olin. Pyrin varaamaan jatkossa kalenteriin joka viikko tilaa tanssitunnille ja lenkille: ilman niitä en jaksa pyörittää tätä rumbaa. Kursseista pääsee läpi vähemmälläkin pakertamisella, mutta minun on edelleen vaikeaa tehdä asioita "riittävän hyvin", kun on tottunut vaatimaan itseltään paljon. Ja koska aihe kiinnostaa, siihen uppoutuu liiaksikin. Huomaan, että tässä olisi ainesta uudenvuodenlupaukseksi: tänä vuonna pidän parempaa huolta itsestäni.

Semmoisia ajatuksia alkuvuoteen. Mitenkäs teidän vuosi on käynnistynyt? Oliko tarvetta tehdä uudenvuoden lupauksia?

Pirteitä pakkaspäiviä toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari


lauantai 7. tammikuuta 2017

Jotain uutta lastenvaaterintamalla - Desiqual



Desigual - kuulostaako tutulta? Minulle Desiqualin lasten tuotteet olivat täysin tuntemattomia, kunnes isovanhemmat toivat nämä upeat paidat pojille tuliaisiksi espanjanmatkaltaan.

Materiaali tuntui laadukkaalta ensihypistelyssä ja hyvin nämä ovatkin kestäneet pesua ja käyttöä. Paitojen normaalihinta näkyy netissä olevan 44 euroa (mutta käsittääkseni nämä on saatu tehtaanmyymälästä edullisemmin). Kumpikin pojista tykkää kovasti tuliaispaidastaan, joten nämä näyttävät paidat ovat olleet kovassa käytössä. Isoveikan paidan Star Wars alus-painatus jatkuu kivasti takahelmaan ja myös pikkuveikan värikkään paidan kuviointi jatkuu selkäpuolella.

Kivan erilaista, värikästä ja elämäniloista - samantapaista taitaa kuuluttaa Desiqualin tunnuslausekin.

Mitäs tykkäätte? Onko Desiqual tuttu?

Leppoisaa loppiaisviikonlopun jatkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

P.S. Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!