maanantai 1. elokuuta 2016

Pärskeitä ja vauhdin hurmaa - Tykkimäki Aquapark










Alkavan elokuun tervehdys täältä loman keskeltä. Kyllä me täällä ollaan, vaikkei blogi päivitykään kovin ahkeraan. Viime aikoina on hankittu niitä paljon puhuttuja lomaelämyksiä ja seikkailtu milloin missäkin. Ja nautittu viimein hellivästä kesäsäästä. Eilen olimme sukujuhlissa mummolassa ja sitä ennen mökkeilimme ja kävimme merenrantaretkellä Pyhtäällä. Tänään kävimme ostamassa koulutarvikkeita (sisäkengät, verkkarit ja penaali) ja isoveikka osallistui kaverisynttäreille.

Eräänä aurinkoisena päivänä suuntasimme Kouvolaan Tykkimäki Aquaparkiin. Pari vuotta sitten valmistunut vesipuisto oli meille uusi tuttavuus ja nyt lähdimme testaamaan vesiliukumäkiä serkkuperheen seurassa ja  innoittamana.

Vesipuisto sijaitsee aivan Tykkimäen huvipuiston kupeessa. Alueelta löytyy altaita jokaisen makuun aina 20 cm syvyisestä vauva-altaasta kuntouimareiden perinteiseen altaaseen. Hurjapäille on erilaisia vesiliukumäkiä, jotka ilahduttavasti päättyvät erillisiin, aivan mataliin "aqua catch" alueisiin, jolloin ei tarvitse pelätä yhteentörmäystä uimareiden kanssa, eikä toisaalta vajota laskun lopuksi pinnan alle. Kylmää vettä karttava äiti-ihminenkin saattoi laskea renkaalla mäkeä kastelematta itseään kokonaan. 

Isoista vesiliukumäistä poikien suosikki oli ehdottomasti patjalla laskettava moniratainen "Multilane" syöksylasku ja se oli ainoa iso mäki, johon he rohkenivat mennä (vaikka renkaalla laskettava putkimäki oli huomattavasti rauhallisempi). Veljekset kiipesivätkin sitten jatkuvasti mäkitornin portaita ylös ja laskivat rinnakkaisia ratoja alas. Pikkuveikka oli vielä hieman kevyt pääsemään vauhtiin vesiliukumäen huipulta, mutta onneksi isoveikka auttoi huomaavaisesti pienemmän matkaan.

Lapsille tarkoitetussa, 45 cm syvässä "Water Play" monitoimialtaassa oli pienempiä vesiliukumäkiä ja pikkuveikka viihtyi myös näissä. Jännittävintä tuossa altaassa oli odottaa vedellä täyttyvän, edes takaisin keikkuvan haitynnyrin täyttymistä ja kaatumista vedessä peuhaajien niskaan. Ryhmämme aikuiset (poislukien minä) viehtyivät renkaalla laskettavaan, laskijaa edestakaisin keikuttavaan skeittirampin muotoiseen mäkeen ("Pendulum").

Tykkimäen vesipuisto oli kiitettävän siisti ja aurinkotuoleja vaikutti olevan riittävästi. Alueella olevan ravintola Loiskeen buffet oli heikohko ja täyttyi kovin hitaasti jos ollenkaan. Alacarteannokset vaikuttivat paremmilta. Myös puiston jäätelökioskia hyödynsimme päivän aikana. Pukuhuone- ja suihkuosasto oli toimiva, saunat sen sijaan olivat melko ahtaat aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä lämmittelyä kaipaaville lukuisille uimareille. Altaiden vesi noudattelee ilmeisesti uimahallien allasveden peruslämpötilaa, joka yhdistettynä tuuliseen säähän ( + 22 astetta lämmintä) sai kaksi kolmesta ryhmämme lapsessa kalisuttamaan hampaitaan ihan tosissaan, joten saunaa ja fleecetakkia tarvittiin puolipilviseksi kääntyvän päivän aikana moneen otteeseen. Joku muisteli, että Serenassa on selvästi lämpimämpää.

Yhteenvetona voisi todeta, että Tykkimäki Aquapark on ehdottomasti käymisen arvoinen koko perheen vesipuisto. Suuntaamme tuonne varmasti seuraavanakin kesänä, mutta ajoitamme käytimme kunnon hellepäivään.

Ovatko ulkovesipuistot tuttuja? Onko näitä muita kuin Serena ja Tykkimäki? Kokemuksia?

Poikien uv-uima-asut: pikkuveikalla Reima, isoveikalla Molo Kids.

Mukavaa elokuun alkua toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

3 kommenttia:

  1. Mekin käytiin tuolla tämä kesänä. Tykkäsin siitä että nuo alastuloaltaat oli erikseen. Testasin pojan kans kaikki mäet moneen kertaan.
    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä hurjapäitä! Eikä tehnyt pahaa edes siinä "skeittirampissa"?!? :)

      Erilliset, matalat alastuloaltaat oli kyllä hyvät. Ei tarvinu pelätä, että joku laskee niskaan.

      Poista
    2. Se skeittiramppi oli hurja! Yksi kerta siinä riitti kyllä :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)