sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Eläimellisiä kesävaatteita





Vaikka viime päivinä onkin ollut vaihteeksi vähän viileämpää, voi sanoa, että kesä tekee vahvasti tuloaan. Välillä oli jo niin lämmin, että tarettiin sortseissakin ja kesävaatteet täytyi kaivaa esiin laatikoistaan.

Jotain uuttakin teki pojille mieli hankkia: ylimpien kuvien Molon t-paidat ovat silkka mieliteko ja niiden pariksi puetut uv-sortsit on jemmattu Reiman viime kesän mallistosta. Alakuvan sortsipyjamat (vihreä H&M, harmaa tiikeripyjama Kappahl) ostettiin sen sijaan pakottavaan tarpeeseen viime-/edelliskesäisten jäätyä auttamatta pieniksi.

Mitäs tykkäätte Molon tämän kevään/kesän kuoseista? Minä olisin löytänyt vaikka miten monta ihanaa, mm. surffilautapaita kävi meillä kääntymässä. Ai miksi kääntymässä? Noh...nyt ollaan sitten tultu siihen pisteeseen, että isoveikalle ei voi enää ostaa vaatteita kysymättä ensin pojan omaa mielipidettä. Ainahan hän on ollut tietoinen väreistä ja oma maku ilmeni varhain, mutta nyt eivät äidin valinnat enää kelpaa. Omasta mielestäni tyylikäs ja samalla kivan värikäs (ettei kaikki vaatteet olisi mustia...) surffiaiheinen paita pakattiin pitkän keskustelun ja taivutteluyrityksen jälkeen palautuspakettiin. Kuvissa näkyvä käärmekuosi (koko 140 cm) on herran oma valinta ja oikea kokokin löytyi lopulta toisesta puodista. Tässä yhteydessä mainittakoon myös, että messuilta ostamani muuten niin ihanat, mutta PUNAISET collegehousut jäivät kotikäyttöön - kouluun niitä ei voi pukea. Kun jotain kaveriakin kuulemma kiusattiin pinkeistä kengännauhoista. Missä vaiheessa teillä on poikalapset alkaneet valita vaatteitaan?

Pyjamista vielä sananen. Pikkuveikka oli ikionnellinen saamastaan H&M:n Viidakkokirja yöpuvusta (122/128), mutta tällainen kuva-aihe ei tietenkään kelpaisi meidän varhaismurkulle 7-vuotiaalle (esi tosin olisi kokojakaan). Oli muuten haateellista löytää 140 cm (mielummin 146 cm, kuvan puku 134/140) sortsipyjamaa, joka ei olisi kuitenkaan liian tylsä eikä sininen. Voi olla, että lyhyitä yökkäreitä tulee myyntiin kesemmällä, mutta ainakin vielä valikoima oli niukahko. Katsastin netistä suosikkini Hatleyn (miksei ole lyhyitä pyjamia, kun on niin ihania pitkiä) ja livekaupoista H&M:n, Kappahl:in ja Lindex:in puodit. Pienemmissä koossa löytyi kyllä useita vaihtoehtoja, mutta kun mennään kokoon 146 cm, supistuu poikien mallisto muutenkin aikalailla. Mistä isommille pojille kivoja sortsipyjamia? Toki kesällä voi käyttää yöllä t-paitaa ja kalsareitakin, mutta ehkä muistanette, että minulle yhtenäinen yöpuku on kauniisti ilmaistuna sydämen asia.

Varhain tänä aamuna tilasin Budget Sportista Reiman Handy Jr sandaalit pojille uskomattoman alhaisella 10 euron hinnalla. Tarjous alkoi tosiaan aamulla klo 7 ja tämä alehaukka laittoi oikein kellon soimaan. Heräsin kyllä pikkuveikan huhuiluun jo 6.30., vaikka yökylässä serkullaan oleva isoveikka ei tällä kertaa herättänytkään veljeään kesken unien. Kai se oli ohjeistanut pikkuveikan päivystämään tai jotain. Ei kannata enää sinkoilla tarjouksen perään: sandaalit ovat valitettavasti jo loppuneet.

Matalalentoa riittää edelleen- tai sanotaanko että vauhti vaan kiihtyy. Kuvittelin harjoittelun päättymisen ja kouluun paluun tarkoittavan välillä myös rentoa luennoilla notkumista - miten sitä ei ikinä opi?!? Kaikki tieto on jälleen kaivettava itse maan ääristä. Haalin kesäkursseja vielä kaiken kuorrutukseksi. Portfoliotehtävä on onneksi suppeampi kuin luulin ja yhden verkkotentin vetäisin eilen läpi lukematta, mutta kaksi laajempaa anatomian tenttiä odottavat vielä tekijäänsä. Ihan iisi biisi opetella mm. luut, lihakset ja suonet latinaksi, eikö vain? Puhumattakaan munuaisten seikkaperäisestä toiminnasta tai hermoston yksityiskohdista.

Ihmeen pirteän, 90-vuotiaan kummivanhukseni olen tavannut kerran ja huomenna menen hänen seuraneidikseen ja virikehoitajakseen uudelleen. En kyllä tiedä, mistä revin ajan tuohon sinänsä tosi fiksuun kummitoimintaan, kun lähden keskiviikkona mukaan isännän 5 päivän työmatkalle Italiaan Genovaan. Ensimmäinen työmatka, jolle lähden mukaan. Kieltämättä irtiotto tuntuu todella mahtavalta: onhan se aina mukavampi lukea anatomiaa meren äärellä kuin kotisohvalla - siis jos osaa keskittyä. Aikataulullisista syistä opus on tosiaan pakattava matkalaukkuun, mutta kyllä siellä reissussa ehtii vähän lomankin kannalta ottaa ennen loppukuun tenttisumaa. Pojat ovat tuon viisi päivää vuoroon molempien isovanhempien hoidossa ensin kotona ja viikonloppuna mökillä.

Voi miten odotan kesäkuuta ja lomaa - ja niin odottavat pojatkin. Joko teillä on kesäsuunnitelmia?

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

5 kommenttia:

  1. Huomasin muuten uusia sukkia ja kalsareita etsiessäni, että kivoja ja värikkäitä kuoseja löytyy h&m:llä verkkokaupassa isompana. Esim.tuo viidakkokirja-aihe on myymälässä max 122/128 cm ja sukissa 31-33. Netissä on kokoa isompana. Mutta riittääköhän h&m:n 134/140 enää isoveikalle ...
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy pitää verkkokaupat mielessä. Mutta tuo koko ei ko valmistajalta tosiaan taida enää mahtua, eikä toisaalta kuosikaan taida enää olla hyväksyttyjen listalla. Jalkakin on jo 34/35.

      Poista
    2. Mä ostin just kivoja sukkia h&m verkkokaupasta koossa 34-36, koska kaupassa niissä kivoissa isoin koko on 31-33. Meillä ekaluokkalainen tykkää vielä kivoista ja värikkäistä kuten tuo viidakkokirja.
      T

      Poista
  2. Anteeksi ,on pakko kysyä että onko 7v mielestäsi varhaismurkku? Eikös tuon ikäinen ole ihan lapsi vielä? Koululainen?
    Koko ajan puhutaan että nykypäivänä lapsuus lyhenee ja lyhenee entisestään. Annetaan 7v olla vielä lapsi, ei kutsuta suotta varhaismurkuksi.
    Anteeksi kovin saivarteluni, itsellä tytöt ekaluokkalainen ja nelosluokkainen ja en vieläkään suostu puhumaan esiteinistä. Koululaisia ovat.
    En halua pahoittaa mieltäsi tällä kommentilla, ajatuksenvirtaa vain ääneen.
    Tsemppiä viimeiseen rutistukseen koulurintamalla ja mukavaa matkaa!!
    T. 2 tytön äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei todellakaan ekaluokkalainen ole ikänsä puolesta varhaismurkku. Puhun nyt käytöksestä. Olisi varmaan ollut syytä tarkentaa :)

      Meillä tosiaan nyt tunteet kuohahtelee ja tytöt hihityttää. Voihan se olla vaan joku vaihe. Toivottavasti. En haluaisi vielä miettiä murkkuilua, kun vastahan tuo oli vauva.

      Ymmärrän huolesi: ihan liian varhain lapset joutuvat nykyisin aikuisen maailmaan. Hyvä kommentti, kiitos siitä.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)