maanantai 5. lokakuuta 2015

Koulu-uskottava tekninen aluskerros




Kyllä sellainenkin on olemassa. Reimalla.

Ekaluokkalaisemme ei oikein välitä enää raidoista ja viime talvena jemmaan ostettu, äidin mielestä tosi hyvännäköinen, pallokuvioinen tekninen paita kelpuutetaan juuri ja juuri päälle kotona, mutta kouluun sitä ei suostuna laittamaan. Ei missään nimessä. Entä yksiväriset? Ei, ne taas ovat kuulemma liian tylsiä.

Mutta toista maata ovat Reiman teknisten sisävaatteiden tämän syksyn/talven kuosit. Nämä saivat koululaisen epäilevän ilmeen kääntymään hyväksyvään hymyyn. Tiptoe paita on puettu kouluun mieluusti varsinkin niinä päivinä, kun on tiedossa liikuntaa. Toimii housut puolestaan lämmittävät mukavasti kuorihousujen tai farkkujen alla aamujen viilennettyä viime päivinä lähelle nollaa. Kotona poika valitsee mieluiten nämä leggarit sisähousuiksi ja colleget ovat jääneet sivuun. Näiden vaatteiden pukemisesta ei tarvitse taistella!

Reiman Play Jersey tuotteet ovat nopeasti kuivuvaa, joustavaa ja hengittävää materiaalia, jossa ihoa vasten on kosteutta siirtävä polyester. Iho pysyy kuivana kovemmassakin menossa ja jopa auringolta suojassa, sillä tuotteissa on UV-suojakerroin 40 +. Hyvännäköisiä sisävaatteita, jotka toimivat samalla teknisenä aluskerroksena.

Asun koko 134 cm ja pojalla mittaa vähintään saman verran. Hankin tämän reimashopista, kun siellä oli vähän aikaa sitten tarjous sisävaatteista.

Vielä kun saisi takin pojan päälle välitunneille! Tänään aamulla meillä oli 2 astetta lämmintä ja isoveikka oli välitunnilla pelkässä hupparissa. Olen jo uhannut mennä pukemaan pojan välitunnille, jollei takki ala löytyä niskaan ulos mennessä. Pian tulee päivä, jolloin joudun varmaan myös toteuttamaan uhkaukseni. Huoh.

Onko teillä käytössä tekninen aluskerros arjessa? Liikunnassa? Pukevatko lapset mielellään sään mukaisesti/riittävästi?

Voimaannuttavaa alkanutta viikkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

5 kommenttia:

  1. Meillä suostuu käyttämään tuollaisia housuja vain kotona/mökillä/alusvaatteena. Kouluun pitää pukea nyt säiden kylmettyä kollarit kuorihousujen alle. Noin ihonmyötäisissä housuissa voi julkisesti esiintyä vain tytöt. Että näin. Pallot ja raidat ja kaikki käy.
    Nyt vielä opetellaan että hanskat ja muut pysyisi tallessa. Poika kaipaa päiväkodin selkeää lokero/naulakkopaikkaa,jossa sormikkaatkin pysyivät tallessa. Naulakosta putoavat, ymmärrän.
    Onneksi meidän poika on enemmän vilukissatyyppinen joten käyttää takkia ja pipoa.
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi. Tarkoitin, että nuo tekniset leggarit ovat pojalla ulkohousujen alla koulupäivän ajan (ulkohousuja ei ainakaan toistaiseksi riisuta koulussa tunnille mennessä) ja kotona niitä käytetään myös sisähousuina. Eskarissa vastaavat leggarit kelpasivat myös kaverien silmien alle, koulussa emme ole vielä kokeilleet.

      Meilläkin on koulu syönyt ainakin yhdet sormikkaat. Isoveikka on keksinyt säilyttää pipoa, sormikkaita ym. naulakon sijaan pulpetissa tai repussa, jolloin tuntuvat pysyvän paremmin tallessa.

      Tänään aamulla kelpasivat muuten kevyttoppatakki (Reima Taag) ja ohuehkot toppahousut kera talvipipon ja -hanskojen. Olin ihan ällikällä lyöty. Kuurainen maisema hurmasi pojan niin, että talvinen asu meni läpi leikiten. Ihana talvi! Mutta illalla taisteltiin kotona välikausitakin pukemisesta vanhaan malliin...Hupparilla voi kuulemma ihan hyvin ulkoilla + 5 asteessa.

      Poista
    2. Tämä kuosi on kuitenkin kovasti pojan mieleen, sillä Tiptoe paita on suosikkipaiitojen joukossa. Siihen joukkoon pääsy ei muuten ole mikään helppo juttu: yleensä kelpaavat vain Lego Chima ja Ninjago sekä jotkut Molon eläinkuosit.

      Poista
    3. Mä oon ainakin siinä uskossa että kuorihousut riisutaan ennen luokkaan menoa. Hikihän siellä muuten tulisi, varsinkin jos on toiminnallisempaa, kuten leikkiä. Tai vaikka tuplatunti ihan mitä vaan. Hyvä opetella riisumaan ulkohousut ettei kohta tarvi olla toppahousuissa sisällä.
      -T-

      Poista
    4. Pari päivää on jo oltu kevyttoppahousuissa siellä luokassa. "Kukaan" ei kuulemma riisu ulkohousuja tunnille mennessä. Tekisi mieli taas kerran laittaa wilmaviestiä...

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)