tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lämpö ihollamme

















Kauan odotettu kesä helli meitä eilen oikein kunnolla. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja elohopea kipusi lähelle hellerajaa. Poikien aamutoimet sujuivat huomattavasti normaalia jouhevammin, kun lupasin, että aamupalan jälkeen lähdetään pyörillä uimarannalle. Tätä lämmintä päivää ei saisi heittää hukkaan tavallisissa kotihommissa.

Voi miten hyvältä tuntui laittaa hihaton mekko päälle ja nauttia auringon lämmöstä iholla. Viimein! Pojatkin huokasivat monta kertaa ihan ääneen, "onpas ihanaa", pyrähdelleessän kevyissä vaatteissa rantahiekalla. Järviveden tuoksu, hiekan kutittelu varpaissa ja ohi uiva sorsapoikue: Suomen kesää parhaimmillaan.

Vesi oli tietysti hampaita kalisuttavan kylmää viileän alkukesän jäljiltä, mutta kyllä nuo veljekset järveen silti syöksyivät. Muutama muukin lapsiperhe oli tullut uittamaan jälkikasvuaan kauniin kesäpäivän kunniaksi, mutta kovin tyhjää rannalla vielä oli. Isät uskaltautuivat veteen lasten kanssa, äidit kastelivat vain varpaitaan.

Isoveikalla oli rannalla yllään Molon tämän kesän mustavalkoraidalliset uimahousut ja uivilla tiikereillä kuvitettu aurinkosuojapaita sekä aiempien vuosien Reiman aurinkosuojalippis.

Molon aurinkosuojavaatteet vaikuttavat lupaaville: paita (140 cm) on malliltaan hyvin kapea, eikä helma nouse vauhdikkaissakaan vesileikeissä vyötärölle. Myös housut istuvat nätisti ja pysyvät ylhäällä ilman nauhojen kiristystäkin. Materiaali on mukavan sileää ja pehmeää. Paitaan jäin kaipaamaan joistakin Reiman paidoista löytyvää vetoketjua, jonka ansiosta märkä, nakin kuoren lailla istuva uimapaita on helpompi kiskoa pois lapsen päältä.

Pikkuveikka rakensi hiekkalinnaa viime syksyn Turkinmatkalta tuttujen Reiman aurinkosuojavaatteiden verhoamana. Koon 110 cm paita on juuri sopiva nyt noin 110 cm pitkälle pojalle. Samankokoiset uimahousut (eri mallistosta kuin paita) sen sijaan olivat ihmeen reilut. Joustavasta materiaalista valmistettu  koon 50/52 aurinkosuojalippis mahtuu vielä tämä kesän 53-54 cm päähän, seuraavaksi suveksi tarvitaan suurempi hattu.

Aurinkosuojavaatteiden ansiosta vain käsivarsia jouduttiin rasvaamaan. Ihanan huoletonta. Vieressä eräs perheenisä yritti epätoivoisesti pitää kolme vauhdikasta tenavaa suojaavaan voidekerroksen peittäminä. Nyt paikallaan, että saan tämän rasvan levitettyä. Älä nyt koske siihen hiekkaan! Ei saa vielä mennä uimaan, ennenkuin se aurinkorasva on imeytynyt! Siitä oli lomatunnelma aika kaukana.

Meillä oli upea päivä, näitä lisää kiitos!

Eilisen auringossa lekottelun jälkeen tänään meillä onkin tullut vettä kuin siitä kuuluisasta saavista kaatamalla. Mutta ei se mitään, vaihteeksi sallittu sisäpäivä pyykinpesun, kokkailun ja pakkaamisen merkeissä. Pakkaan tänään matkakassit sekä pojille että itselleni: pojat lähtevät pariksi yöksi mummolaan ja minä astun huomenissa ystäväni kanssa Tallinnanlaivaan. Tiedossa siis vuorokauden verran omaa aikaa meri-ilmassa miniloman muodossa :)

Oletteko käyneet jo uimassa? Mitäs suunnitelmia teillä on tälle kesälle? Teettekö lomareissut yhdessä vai voiko perhe jakautua välillä tai aikuiset matkustaa välillä yksinkin?

Lisää lämpöisiä kesäpäivä ja ihania lomareissuja teille kaikille!

Vahteristonemäntä





4 kommenttia:

  1. Luulen, että Molon aurinkosuojavaatteet ovat samaa materiaalia, mitä uimapuvutkin. Niissäkin on nimittäin hyvä kerroin. Tykkään materiaalista myös tosi paljon ja uikkarit ovat täysin priimassa kunnossa, vaikka niissä on uitu pitkin syksyä, talvea ja kevättä myös uimahallissa.

    Me ei uskaltauduttu vielä eilen rannalle, vaan vietettiin lämmintä päivää kaupungin vilinässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: uimahousut ovat tosiaan uv-suojalla, kuten paitakin. Kiva kuulla, että materiaali kestää hyvin käyttöä ja kloorivettä. Isoveikan uimapaita ja -housut ovat sellaista kokoa, että menevät varmasti vielä vuoden päästä kesälläkin.

      Poista
  2. Jos en väärin muista niin meillä on ollut tähän mennessä kaksi lämmintä päivää koko kesänä ja koska maa on niin kostea niin tuntuu lähinnä hiostavalle - ei siis shortsikelejä :(

    Eilen oli se toinen suht lämmin päivä, mutta kyllä meillä aamupäivällä ulkoiltiin softshellissä ja vk vaatteissa - vieläkin! jestas.

    Meillä ei varsinaista kesälomaa ole vaan lomat on aina talvella. Mutta mietittiin yhtä reissua tässä joka todennäköisesti ei sitten onnistu taaskaan kun kaikki tuttavat peruu. Mutta jos ei onnistu niin säästyypähän rahat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän korkeudelle ei lämpö ole sitten vielä yltänyt :/ Jospa kuitenkin nyt loppuviikosta saisitte nauttia helteestä, kun tänne etelään on luvattu tänään + 30. Jo liian kuumaa minun makuuni ja vietän päivän sisähommissa poikien ollessa vielä tämän päivän mummolassa. Huomenna voisi lähteä vaikka rannalle koko perheen kanssa.

      Meillä on miehen loma vasta elokuussa, joten poikien kanssa "lomaillaan" keskenämme tämä heinäkuu. Kuun lopulla on luvassa Tukholmanristeily serkkuperheen kanssa ja pojat odottavat kesän kohokohtaa jo malttamattomina.

      Toivottavasti teidänkin reissu toteutuu - isommalla tai sitten pienemmällä porukalla :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)