maanantai 4. toukokuuta 2015

Hiekkalaatikon herrat





Vaari rakensi kestopuisen hiekkalaatikon isoveikan ollessa puolitoistavuotias. Onneksi siitä tehtiin samantien reilun kokoinen, että mahtuu pikkuveikkakin mukaan leikkiin. Joskus hiekkalaatikko kyllä jaetaan kahtia vetämällä kepillä viiva laatikon keskelle, jotta riitapukarit saavat ovat laatikko-osastonsa. Ymmärrätte varmaan.

Isoveikka leikkii enää harvemmin hiekkalaatikossa, mutta toisinaan pojat innostuvat rakentamaan yhteiset autoleikit hiekkaan. Pikkuveikka sen sijaan leikkii laatikossa melkein päivittäin ja viihtyy hiekassa myös yksinään isoveikan ollessa vaikkapa eskarissa. Pikkumies esimerkiksi kaivaa autoja ja muotteja hiekan sisään ja muut autot/hahmot sitten etsivät niitä.

Taaperovaiheessa pikkuveikka oli kova hiekansyöjä ja muistan, että jossain vaiheessa hiekka erottui jopa vaipassa! Isoveikka puolestaan ei koskaan lapioinut hiekkaa suuhunsa ja on muutenkin saattanut vältellä hiekkaleikkejä juuri likaantumisen inhossa. Niin nuo ovat erilaisia, velikullat.

Olemme varanneet hiekkalaatikon läheisyyteen rakentamisesta ylijääneitä laudankappaleita ja ne ovat aina olleet suosittuja hiekkaleikeissä. Puunpaloista syntyy siltoja, taloja, autotalleja ja niiden päällä voi tarjoilla vaikkapa dinosauruksen muotoisia hiekkakakkuja äidille.

Meidän hiekkiksessa on yksi pulma: se kasvaa täyteen puiden juuria. Aika yllättävää täällä vaahterametsikössä?!. Vaikka laitoimme laatikkoa perustettaessa pohjalle kankaan, juuret puskevat ihan hiekan pintaan saakka ja juurten sitomaa hiekkaa on lapsen tietysti vaikea kaivaa. Nähtäväksi jää, vähenevätkö juuret tänä kesänä, kun vierestä kaadettiin viime vuonna koivu, jonka uskon lajinsa puolesta olevan pääsyyllinen hiekkalaatikon juuritiheikköön.

Minulla on jo ajatus, mitä hiekkalaatikolle tehdään sitten, kun pojat eivät siinä enää välitä leikkiä. Siihen tulee kasvimaa! Hiekat pois vaan ja multaa tilalle. Eikä tarvitse edes kykkiä rikkoja kitkiessä, kun on nuo istuinpenkitkin valmiina. Tämä ei sitten ole mitenkään uniikki idea, moni muu on kuulemma tehnyt samoin. Mutta vinkkinä vaan muillekin :)

Tykätäänkö teillä hiekkalaatikosta? Millaisia hiekkaleikkejä teillä leikitään? Tiedätkö, mistä löytyisi omassa lapsuudessa suosittuja "neppisautoja"?

Hienoja hiekkalaatikkokelejä ja aurinkovoimaa alkavaan viikkoon toivotellen,

Vahteristonemäntä

2 kommenttia:

  1. Neppisautoja myydään monissa kaupoissa. Ainakin lelukaupoissa ja Stockmannilla olen nähnyt. Oisko jossain marketissakin ollut...
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyykin tarkistaa BR lelut, kun seuraavan kerran käyn kaupungissa. Mullakin on joku mielikuva, että jossain Prismassa tms. olen niitä joskus nähnyt, mutta eihän siitä silloin ole, kun etsii :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)