tiistai 10. helmikuuta 2015

Pyhiinvaelluksella











Olen suunnitellut retkeä Reima Outlettiin Vantaalle niin kauan kuin kyseinen puoti on ollut olemassa. Täältä meiltä on toiminnallisten lastenvaatteiden mekkaan kuitenkin sen verran matkaa, että käynti on syytä yhdistää johonkin muuhun toimintoon ja nyt tuli hyvä tilaisuus, kun kummitätini juhli syntymäpäiviä samalla suunnalla. Tai ainakin täältä maalta katsottuna Helsinki ja Vantaa ovat samaa kylää.

Enkä minä tiennyt, että Reiman Outlet on noinkin lähellä Flamingo kylpylää/kauppakeskus Jumboa, jossa olen toisinaan käynyt!

Taloudellisesti tämä pyhiinvaellus osui kyllä huonoon ajankohtaan, mutta pysyinpä ainakin tiukasti budjetissa. Eikä tarvinnut ottaa peräkärriä mukaan, voisi mies lisätä tähän. Noh, pääsinpä kuitenkin hehkuttelemaan livenä ja hypistelemään omin sormin ennen näkemättömän suurta valikoimaa luottopukijamme Reiman tuotteita.

Outlet oli kooltaan pienempi kuin odotin. Kuvittelin etukäteen mielessäni jotain järjetöntä tehdashallia. Tavaraa oli kyllä reilusti ja kaikki kivasti esillä, eikä ollut yhtään ahdasta. Keskellä oli lapsille liukumäki, jonka sisään pääsi ryömimään, joten pojatkin viihtyivät hetken, kunnes alkoivat kirmailla ympäriinsä rekkien väleissä. Vessa olisi ollut pidemmästä matkasta tuleville kova sana, mutta miespuolisia on onneksi helppo käyttää nurkan takanakin.

Reima Outletissa tuotteet oli sijoiteltu asiakasystävällisesti alennusprosentin mukaan, siitä kiitos. Suurin osa vaatteista oli 40 % alessa, mutta paljon myös 50 %. Lisäksi oli tasarahahinnoittelua ja huippuedullinen löytönurkka oli ihan kohtuullisen iso myymälän muuhun kokoon nähden. Harmikseni - ja muun perheen onneksi - meillä oli tiukka aikataulu, joten en ehtinyt kaivella löytönurkkaa kovin perusteellisesti. Toisaalta budjettikin oli jo käytetty...

Reilussa puolessa tunnissa ehdin haalia sentään yhden kohtuullisen kokoisen kassillisen kotiinkin päin. Isoveikalle harmaaraidallinen fleecetakki (15 eur, noin 60 % ale) ja musta-harmaa-oranssi tekninen paita (10 eur) sekä hanskat (40 %) ensi talveksi jemmaan. Pikkuveikka sai niinikään fleecetakin ja teknisen paidan, mutta kirkkaammissa väreissä kuin isoveikka ja lisäksi punavalkoiset uikkarit (50%) maaliskuun kylpyläreissua varten.

Jos ja jos. Niin, jos budjetti olisi antanut myöten, olisin ostanut isoveikalle himoitsemani oranssi-vihreä-sini-ruskean Reimatec Switz-takin (vaikka ns. rinnevaatteet olivatkin vain 30 % alessa). Takki näkyy kuvassa, jossa on teksti "reima innovation".

Molemmille pojille teki mieli jemmata housuja sekä kenkiä. Pyörittelin käsissäni myös lyhytvartisia rukkasia koulua ajatellen ja toppasormikkainen alle paukkupakkasille tarkoitettuja villasekoitesormikkaita ja 60 % alelapun alle sijoitettuja teknisiä sukkia. Voih. Kumpa tällaisia hintoja ja aleprosentteja saataisiin joskus sinne kaikkien tavoitettavissa olevaan reimashoppiinkin.

Outletissa myytiin siis selkeästi kuluvaa talvea pois. Ripaus kevättäkin versoi jo ovensuussa sadevaatteiden muodossa. Nyt Reiman kevättä on tullut muuten verkkokauppaan, jossa on 15.2. saakka postikuluttomuus, vink vink.

Oletteko käyneet Reiman Outletissa? Tai muissa lastenvaatteiden outleteissa?

Aurinkoista alkanutta viikkoa ja reippaita ulkoilusäitä toivotellen,

Vahteristonemäntä

7 kommenttia:

  1. Repesin tosta pyhiinvaelluksesta :D Ei oo tullut käytyä, joskus ennen lapsia vuonna miekka ja kirves Kankaanpäässä käynyt Reiman myymälässä. Ritaharjun Reiman myymälässä tekis mieli joskus tässä käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan tuo Reiman Outlet aikamoinen lasten ulkovaatteiden mekka ja kauan odotettu käynti siellä eräänlainen yhden Reimaan hurahtaneen emännän pyhiinvaellus, vai mitä? ;)

      Kankaanpäähän olen minäkin unelmoinut pääseväni, mutta sinne on niin pitkä matka, että pitäisi kerätä ensin auto täyteen asiasta innostuneita, että kannattaisi lähteä varastontyhennys-penkojaisiin. Ja mukaan se peräkärry myös.

      Piti ihan goolettaa, että mikä Ritaharju. Okei, Oulussa sijaitseva Reiman Outlet siis. Kannattaa varmasti käydä :)

      Poista
  2. No olihan sun ostoskasassa jotain samaa, mitä meillekin tuli: Tuo oranssisävyinen tekninen paita :). Mä kaivoin sormikasmallisten hanskojen koria, mutta en löytänyt enää kokoa 5. Sinä näköjään löysit etsimäsi koon. Meille tuli sitten vain ne lyhytvartiset rukkaset kouluun. On tuo kiva paikka, vaikkei tosiaan suuren suuri. Usein siellä on aluksi samat aleprossat kuin reimashopissa, mutta sitten tekevät parempia tarjouksia kun alet etenee. Niin kuin noita tasarahahintoja.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai me löydetään aina jotain samoja :)

      Joo, en minäkään löytänyt hanskoista kokoa 5, joka meillä on nyt isoveikalla käytössä. Otin sitten kutosen, vaikka se voi olla vielä ensi talvena aika reilu.

      Hanskojen makuun päässyt poika pitäisi pelkkiä hanskoja ja rukkasten pukemisesta kovemmalla pakkasella/sormikkaiden ollessa märkänä pitää riidellä. Mietin, kannattaako ensi talveksi rukkasia hankkiakaan. Mutta kai sitä yhdet lämpöisemmät käsineet pitää varoiksi olla. Vaikka onkin varsin lämminverinen ja - kätinen kaveri kyseessä. Epäilen, ettei ekaluokkalainen malta pukea sinänsä varsin fiksuja alussormikkaita hanskojen alle.

      Täytyy ehdottomasti vierailla Outletissa useammin, kun se tosiaan sijaitsee niin lähellä Jumboa/Flamingoa, jossa kuitenkin tulee toisinaan vierailtua. Onhan se kiva päästä hyödyntämään noita tasarahatarjouksia ja muita superalennuksia, kun noita tuotteita kuitenkin käyttää.

      Poista
  3. Olen käynyt useammankin kerran reima outletissa. Kauppa on mielestäni viihtyisä ja ihanan värikäs, mutta sieltä ei melkein koskaan löydy niitä tuotteita, joita netissä olen ihaillut, ja sekös harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin herkuttelin Outletin väriloistolla ja houkuttelevalla esillepanolla. Siellä olisi voinut viihtyä paljon pidempäänkin :)

      Harmi, ettet ole löytänyt Reima Outletista etsimääsi. Onhan se kurja, että lähtee hakemaan jotain tiettyä, eikä sitä sitten olekaan. Varmasti Outletin valikoima on huomattavasti suppeampi kuin verkkokaupan. Kannattaa varmaan seuraavalla kerralla etukäteen soittaa ja tarkistaa, löytyykö etsimääsi tuotetta/kokoa Outletista.

      Poista
  4. Ihana pyhiinvaellus! :D Mielelläni tekisin samanlaisen, hih.
    Tuolla näkyy kaikkea kivaa, mitä etenkin Olivialle haluaisin. Kivat ostokset teit!
    Meillä on tuossa 120km päässä Reiman myymälä, mutta ei outlet tai on tuollakin aina poistoja ihan hyvään hintaan. Tulee suunnilleen kerran kuussa ajeltua sinne. ;)

    VastaaPoista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)