perjantai 23. tammikuuta 2015

Konsertissa ja lastenpolilla






Kävimme jokin aika sitten poikien kanssa Lahden Sibeliustalolla konsertissa. Katti Konsertissa oli veljesten ensimmäinen konsrettielämys, joka kesti 40 minuuttia ja sisälsi musiikkikappaleiden välissä Pikku Kakkosesta tutun Katti Matikaisen ja Nakki Rakin hassutteluja lavalla.

Isoveikka ja samanikäinen serkkutyttö jaksoivat seurata esityksen hienosti ja selvästi nauttivat musiikista. Heille konsertti päättyi jopa liian varhain. Pikkuveikka sen sijaan kävi lopussa aika levottomaksi; olihan pikkumiehellä takana pitkä hoitopäivä ja lisäksi vielä jännitys uudesta tilanteesta. Pikkuveikka ei muutenkaan nauti musiikista samoin kuin isoveikka, joka vaipuu ihan transsiin kuullessaan hyvää musiikkia.

Pahoittelen heikkoa kuvanlaatua: sali oli hämärä, sylissäni tempoili väsynyt kuopus, mukana oli vain pikkupokkari, ja sillä räpsiminen käytiin lopulta kieltämässä... Mutta tässä kuitenkin muutama otos lasten ensimmäisestä konserttielämyksestä.

Oletteko käyneet lasten kanssa konsertissa? Teatterissa? Pitääkö lapset opettaa käymään ja käyttäytymään kulttuuritapahtumissa?

Meillä on kuulkaas ollut nyt harvinaisen rankka viikko. Isoveikan lauantaina alkanut, rajuna vatsatautina hoidettu oksentelu olikin huimauksen aiheuttamaa. Asia alkoi valjeta minulle parin päivän päästä maanantaina, kun olin saanut kaikki oksennuspyykit pestyä ja poika söi, leikki ja ulkoili täysin normaalisti, mutta välillä sai edelleen noita huonovointisia kohtauksia. Yleensä aamuisin herättyään ja iltaisin ja nukkumaan käydessään. Isoveikka osasi onneksi jo itse kuvata oloaan: pyörrytti kamalasti ja se pelotti lasta itseäänkin kovasti.

Tiistaina menimme lääkäriin selvittämään asiaa ja yhtäkkiä huomasimme olevamme keskussairaalassa lastenpolilla. Luultavasti huimaus on infektion jälkitila ja korvaperäistä, mutta se täytyi vielä varmistaa. Tutkittiin, testattiin ja otettiin verikoekin. Kaikki kunnossa. Ensi viikolla on luvassa vielä yksi tutkimus. Toivottavasti sitten saamme huokaista helpotuksesta.

Oma mieleni lähti tietysti seikkailemaan, kun tunnit sairaalassa olivat pitkiä. Kuten tiedätte, sitä miettii tietysti aina pahinta. Ja järjen ääni yrittää vuorostaan vedota todennäköisyyksiin. Sitä väittelyä kuuntelin pääni sisällä kykenemättä lukemaan yhtäkään lehteä. Hain pikkuautoilla labraa ja verikoetta leikkiville pojille automaatista sämpylöitä lounaaksi. Itse kykenin syömään vasta illalla.

Laskin, että 8 tuntia meillä meni lääkäri- ja sairaalareissussa. Rankka päivä meille kaikille. Isoveikka oli kyllä esimerkillisen reipas ja suoritti pyydetyt tehtävät hyvässä yhteistyössä. Tuntoherkkä lapsi puri vaan huulta, kun sormenpäästä tiristettiin pari putkellista verta. Pikkuveikka oli tilanteesta selvästi ihmeissään, roikkui sylissäni ja tarkisti joka välissä, ettei häntä vaan rokoteta. Olimme vasta ottaneet kaikille influenssarokotteet ja muisto oli vielä vahvana pienen mielessä.

Oletteko joutuneet lapsen kanssa sairaalaan? Miten vakuuttaa 6-vuotiaalle, että kaikki on hyvin, vaikka edelleen pitää tutkia?

Sen opin tuosta reissusta, että aina kun vie lapsen lääkäriin, pitää ottaa mukaan eväät koko porukalle. Vuosi sitten hakiessamme yskänlääkereseptiä pikkuveikalle, jouduimme myös ihan yllättäen sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi ja siinäkin reissussa tuli eväitä ikävä. Lisäksi sisarukselle pitää järjestää hoito sairaalareissun ajaksi, sillä ne venyvät aina. On varsin haasteellista yrittää tukea pientä potilasta ja saada selvää lääkärin puheesta, kun väsynyt ja hermostunut kuopus tempoilee sylissä ja lässyttää hermostuksissaan vauvakieltä kohoavalla volyymillä. Selvisimme, mutta koville se otti.

Pyörryttäminen ei ole vielä kokonaan loppunut, mutta kohtaukset ovat harventuneet, lyhentyneet ja lieventyneet huomattavasti. Isoveikka pääsi päiväkodin valokuvauspäivään, mutta tämän viikon kovasti odotetut hiihdot jäivät hiihtämättä. Päiväkodissa meillä vietettiin tällä viikolla vain pari lyhyttä päivää. Tänään kävimme poikien kanssa Hop Lopissa rentoutumassa vaativan viikon päätteeksi ja se teki kyllä hyvää. Saatiin taas hymyjä kasvoille.


Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä






10 kommenttia:

  1. Hui, kuulostaa hurjalta oireelta tuollainen huimaus! Onneksi jo helpottaa.

    Itse olen sanonut tytölle, jos ollaan jouduttu acutassa tai lääkärissä odottamaan ja on tutkittu, että nyt tutkitaan, että mistä se ja se vaiva johtuu ja siinä kestää ja joudutaan odottamaan. Eväitä oli meilläkin ikävä viime keikalla :D

    Pikaista paranemista ja toivotaan, että oireet helpottavat pian kokonaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivotaan, että tämä tästä helpottaisi pian ihan kokonaan. Lieviä huimauskohtauksia on ollut edelleen, mutta näyttäisi koko ajan lieventyvän.

      Poista
  2. Oi, teillä onkin ollut varmasti tosi antoisa konserttireissu! Mutta voi hurja, voin kuvitella, kuinka mielikuvituksesi on lähtenyt laukkaamaan kun itselläni se laukkaa aina, vaikkei oikeaa kunnon syytä olisikaan (se on tämä hoitotyön ammattitauti). Meillä on monella tutulla ollut tuota aivan samaa oiretta viruksesta johtuen - voimakasta päänsärkyä ja oksentelua. On kamala katsoa, kun oma pieni sairastaa. Ei sen lohduttomampaa olekaan. Nyt toivon sinne paljon positiivisia ja huolettomia ajatuksia, ja todellakin sitä helpotuksen huokausta! Rentouttavaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että muillakin on ollut huimausta infektion jälkitautina. Voin kuvitella, miten hoitotyötä tekevänä ne möröt ovat mielessä vielä maallikkoa nopeammin. Niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Tuota nettiä pitäisi myös muistaa lukea riittävän skeptisesti.

      Kiitos :)

      Poista
  3. Ollaan oltu lastenkonserteissa (lyhyemmissä) ja teattereissa. Poika oli 2v., kun ekassa lastenteatterissa käytiin. Hän on temperamentiltaan semmoinen, että jaksaa ja viihtyy hyvin. Häntä on pienestä asti kiinnostaneet tarinat ja jaksanut kuunnella satuja hyvin varhain. Uskon että lapsesta enemmän kiinni, kuin iästä, miten jaksaa keskittyä teatterissa tai konsertissa.

    Sairaalassa poikamme on ollut vastasyntyneenä reilun viikon verran ja sen jälkeen kontrollikäyntejä oli ekana vuonna useampi, sitten kerran vuodessa kunnes väli harveni kahteen vuoteen. Akuutteja, yllättäviä käyntejä ei ole osunut kohdalle. Aika jännä, että sormenpäästä tiristettiin niinkin paljon. Luulisi, että olisi jo kannattanut käsivarresta ottaa veri. En toki ole labra-asiantuntija...

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän isoveikka kuulostaa temperamentiltaan varsin samanlaiselle teidän pojan kanssa. Luettiin iltasatu jo 6 kk vanhana ja on aina jaksanut hyvin keskittyä esityksissä ja näytöksissä.

      Teilläkin on siis kokemusta pienen kanssa sairaalassa käynneistä. On ne aina rankkoja, vaikka olisivatkin etukäteen tiedossa (eivät akuutteja).

      Tuota ihmetteli myös sairaalassa työskentelevä ystäväni, että lapsen sormenpäästä puristettiin niin paljon verta. Itse olin niin shokissa kaikesta, että vasta jälkikäteen osasin kyseenalaistaa toimintatavan. Puuduttava laastari ja verinäytteen otto taipeesta olisi kuulostanut ainakin näin maallikkona inhimillisemmälle.

      Poista
  4. Hui tuota sairaalareissua! Itsekin aina huolehdin ja kaikenlaiset kauhukuvat alkavat pyöriä mielessä, jos on jotain vastaavia tilanteita... Molemmat lapset ovat olleet vastasyntyneinä sairaalahoidossa jonkin aikaa. Uskon että se olisi nyt rankempaa, kun lasten ikä ja ymmärrys on kasvanut.

    Päivystyksissä jonottaminen on kyllä ihan vihoviimeistä puuhaa... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, vieläkin puistattaa tuo päivä.

      On varmasti ollut rankkaa, kun jo vastasyntynyt on tarvinnut sairaalahoitoa. Siinä kun ne ovat hormonitkin vielä myllää ihan ylös ja alas. Mutta kuten sanoit: isomman lapsen kanssa on toisaalta rankempaa, kun hän itse ymmärtää ja osaa näyttää pelkonsa jne.

      Kiitos, ehkä tämä tästä :) Olen ottanut viikonlopun ihan levon ja rentoutumisen kannalta.

      Poista
  5. Apua, varmasti pelottavaa tuollainen huimaus-oireilu! Pitempään odotellessa mieli alkaa kehitellä kaikenlaista skenaarioita, mulla ainakin. Ei ole onneksi ollut mitään sairaalakeikkoja, muuta kuin parin lapsen kohdalla sovitusti allergia- ja astmapolilla, ja ne on menneet hyvin leikkihuoneessa viihtyen ja vain sen yhden lapsen kanssa kun muille on ollut hoitaja siksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pelottavaa. Sekä lapselle itselleen, että läheisille. Äidille kai aina eniten.

      Joo, tästä lähin tiedän, että sairaalakeikalle on lähdettävä aina potilaana olevan lapsen kanssa kaksin, koska sairaalasta ei ikinä selviä pikavisiitillä. Jollei muuta, niin byrokratiaan se ainakin tökkää. Me ei päästy sairaalasta pois kohtuullisessa ajassa, koska heillä ei ollut ketään kirjaamaan lääkärin saneluita...

      Huomenna menen isoveikan kanssa lisätutkimukseen ja pikkuveikka saa olla mummon ja vaarin luona sen ajan.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)