sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pikkumustaa ja herrainhattuja

 

Viime aikoina on matalalennetty työpaikan juhlahumussa, kun kolmet kekkerit sattuivat ensimmäisten kahden työviikon sisään.

Samalla huomasin, että juhlavaateosasto kaipaa päivittämistä: en omista yhtään juhlavaa mekkoa saati jakkua. Suorilla housuilla ja paitapuseroilla toki pärjäsi tämän juhlasuman läpi, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että vaatevarasto pitää päivittää tähän ikään ja elämäntilanteeseen sopivammaksi.


Ensimmäisen palkkapäivän sijoituttua perjantaille oli lauantaina ihan pakko päästä vähän shoppailemaan! Lähdin etsimään itseasiassa arkikäyttöön sopivaa tunikaa töihin, mutta mukaan tarttui sen sijaan musta mekko ja musta neuletakki sekä mustat farkut. Kun puoleen hintaan sai! ;) Tai no, tarkasti ottaen neuletakki on "vain" 40% alessa.

Mekko ja neule ovat Gerry Weberiltä, farkut Sokokselta. Hyvin yksinkertaisia ja monikäyttöisiä. Neule ja farkut ovat ihan arkikäyttöön, neule toki menee juhlavammissakin tilaisuuksissa.

Mekko on äärimmäisen yksinkertainen "pikkumusta", johon on helppo yhdistellä tarvittaessa väriä. Ei mikään vartaloa nuoleva nakinkuori, vaan sellainen kauniisti laskeutuva aikuisen (lue: elämää nähneen ja elämästä nauttineen) naisen juhlakolttu.

Se jakku puuttuu siis edelleen, mutta onhan tässä vielä varsinaiset kesäalet tulossa :)

Shoppailuiltapäivän suurin saavutus oli, että kykenin olla ostamatta mitään pojille, vaikka Sokoksella oli Star Wars ja Chima Legoja jopa 50 % alessa ja vaatekaupoilla kesäalet alkaneet. Pystyin keskittymään vain itseeni! Hyvä minä!




Sunnuntaina eli tänään ajoimme mummon synttäreille, joille pojat varustautuvat uusin juhlahatuin. Kesäiset paperinarusta valmistetut, edulliset herrainhatut ovat Kappahlilta ja toimivat monenlaisten asujen kanssa. Tänään laitettiin päälle farkkua ja ruutupaitaa.

Teki mieli laittaa pojille suorat housut yhtenäisemmän ilmeen takia, mutta molempien siistit housut ovat hieman liian pitkät, enkä ole jaksanut käsin lyhentää niitä. Ja sitäpaitsi: äkkiä nuo kuitenkin kasvavat housut kiinni.

Isoveikalle olisi löytynyt juhlavat nahkakengätkin, mutta siinä lähtökiireessä ne jäi kaivamatta esiin ja omatoiminen kaveri oli jo pukemassa mustia lenkkareita jalkaan.

Pikkuveikalta puuttuu juhlakengät kokoa 27, kun ei ole kirppareilla tullut vastaan. En raaski ostaa normikaupasta, kun käyttö on niin vähäistä ja jalka venyy kuin kesäheinä. Mustat farkut pikkukaverille on kyllä hankittava, kun katsoo tätä kuvaa ;)

Miten te puette lapset juhlaan? Varsinkin pojat? Missä iässä alkaa juhlavaatteita vastaan kapinointi?


Näin upeasti kukkivat kurjenmiekat mummon kukkapenkissä. Juhlimassa oli meidän ja vanhempieni lisäksi veljeni poikansa kanssa sekä omat isovanhempani. Serkukset temmelsivät keskenään, vaari grillasi lohta ja mummo tarjoili kesän ensimmäistä, kotimaisista mansikoista tehtyä mansikkakakkua. Kesäpäivä parhaimmillaan.


Olen luvannut kauan sitten kommentoida Lapsimessuilta hankkimiani Metsolan joustocollegehousuja, jotka ostin pikkuveikalle. Nyt viimein muistin tämän lupauksen, kun päivän (koti)asuksi valikoitui messuilta ostettu Metsolan musta minicar paita ja nämä mainitut housut. 

Housut on vasta otettu käyttöön, sillä luulin koon 110 cm olevan vielä valtavan suuri 102 cm pojalle. Mutta kuten kuvasta näkyy, pikkuveikka täyttää housut kohtuullisen mukavasti ja pitkä resori kerää lahkeen hieman reilun pituuden. Nämä housut eivät mielestäni ole yhtä reilua kokoa kuin vaikka aiemmat Metsolan kaaritaskuhousut (tosin niissä oli hyvin kapea resori lahkeessa).

Joustocollege on juuri niin hyvä materiaali kuin odotinkin. Housut ovat tosi paksua ja kimmoisaa (= joustavaa) collegea, eivätkä ole menneet pesussa (ehkä 4 pesua nyt takana) miksikään, vaikka musta väri on yleensä herkkä haalistumaan. Vyötäröllä on kiristysnauhat, mutta housut pysyvät ylhäällä ilman nauhojen solmimistakin, vaikka monissa housuissa ja sortseissa pikkuveikalla täytyy solmia nauhat.

Tykkään! Näiden alea odotellen ;) Vihreät olis upeat...Löytyykö muita joustocollegeen hurahtaneita? :)

Tulevalla viikolla ei ole enää työpaikan juhlia, vaan nyt keskitytään töissä pelkästään työntekoon. Nautin edelleen töissä käymisestä, sosiaalisesta elämästä ja työn päivää uudella tavalla rytmittävästä vaikutuksesta: on erikseen työaika ja kotiaika. Töissä keskityn töihin ja kotona lapsiin. Koen olevani paremmin läsnä hetkessä kuin aikaisemmin ja aiempaa huomattavasti energisempi. Toivottavasti tämä positiivinen kokemus jatkuu. Olen kuin jossain kauniissa unessa, josta pelkään herääväni todellisuuteen.

Kun mietin jossain vaiheessa, että miten ihmeessä ehdin tehdä kotityöt töiden alettua, huomaan senkin nyt sujuvan omalla painoillaan. Pyöritän yleensä yhden koneellisen pyykkiä viikolla ja viikonloppuna pari lisää. Ruokaa laitan reilun määrän kerralla, josta sitten syömme 2-3 päivää. Ruokaa myös menee entistä vähemmän, kun pojat syövät päiväkodissa 3 ateriaa päivässä.

Eilen imuroin talon ja pesin vessan. Uskon siivouksen jäävänkin nyt pääsääntöisesti viikonloppuhommaksi; arki-illat ovat meillä liian lyhyitä talon siivousta ajatellen (kun haluaa olla lasten kanssakin). Jatkamme pari vuotta pyörineessä siivousringissä myös ensi syksynä ja onneksemme rinki on saanut uuden siivoojan lopettaneen tilalle, joten syyskuusta alkaen on taas luvassa apua huushollin puhtaanapitoon 1-2 krt kuukaudessa. 

Miten teidän viikonloppu meni? Miten vietätte juhannusta? Oletteko tehneet alehankintoja?

Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa!

Vahteristonemäntä



9 kommenttia:

  1. Olipas kivannäköiset nuo omat ostoksesi, varsinkin tuo Weberin tunika!
    Meillä pojat menevät juhlat yleensä siistillä paitapuserolla ja chinoksilla. Kengät tuottaa aina ongelmaa täälläkin, usein on menty kesällä nahkasandaaleilla, mustilla Converseilla tai valkoisilla Adidaksen superstareilla tai vastaavilla. Purjehduskenkiä ollaan käytetty häissä, sellaisia pukukenkiä en ole katsonut tarpeelliseksi pojille ostaa kuin sen puvun/pikkutakin kanssa.
    Meiltä löytyisi yhdet käyttämättömät harmaat Petit By Sofia Schnoorin nahkasanadaalit koossa 28 (pientä kokoa), laita viestiä eloisatblogi@gmail.com, jos kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kiva kuulla, että juhlakenkiä pähkäillään muidenkin poikien kotona. Kyllähän siistit ja puhtaat tennarit tai vastaavat käyvät ihan hyvin pienimuotoisiin kesäjuhliin. Toisaalta ne mustat nahkakengät menisi juhlissa kuin juhlissa...pidän siis edelleen silmäni auki kirppareilla.

      Kiitos vinkistä, enhän minä muistanut ollenkaan, että pikkuveikalla on sopivan kokoiset Tepsun nahkasandaalit. Tosin viime aikoina on ollut niin viileää, että sandaaleihin joutuisi kyllä laittamaan sukat ja se on kyllä aikamoinen ilmestys, jopa lapsella ;) Emme siis tarvitse toistaiseksi sandaaleja, kiitos vaan.

      Poista
  2. Jaa, että milloin alkaa kapina juhlavaatteita kohtaan. Ennen käytin pojalla juurikin tuollaisia lyhythihaisia ruutupaitoja kuumina kesäpäivinä ihan arkena. Ovat viileämpiä kuin trikoopaidat, tuollaiset puuvillaiset. No, olikohan se viime kesänä, jolloin poika täytti 5, että alkoi mieltää kauluspaidat juhlapaidaksi eikä enää halunnut niitä käyttää. Eikä halua edelleenkään. Juhliin "pakotan" ko.paidan pukemaan, mutta en enää arkena yritäkään. Järkyttyy jo nähdessään sellaisen paidan. Eli kauluksellinen ruutu- tms. paita, farkut tai puuvillahousut ja jotkut kengät juhliin.

    Aleostokset on olleet vähäisiä, vaikkakin ne oli jo monessa paikassa alkaneet kun viime viikolla shoppailin. Ne Marimekon sortsit ja t-paita on toistaiseksi ainoat.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kangaspaita on vilpoisempi kuin tavallinen trikoinen t-paita. Hyvä vinkki helteille!

      Samankaltaiselta kuulostaa teilläkin pojan juhlapukeutuminen. Saa nähdä, milloin meillä alkaa "järkyttyminen" kauluspaidan esille ottamisesta. Ainakin vielä pojat pukevat mielellään juhliin "juhlapaidan", mutta tiedostan toki, että tämä on katoavaista.

      Aleista puheen ollen: milloinkohan reimashop liittyy alentajien joukkoon? :) Marimekon verkkokaupassa ale alkaa keskiviikkona.

      Poista
    2. Reima Outlet Tammiston ohi eilen ajaessani näin, että ikkunoihin oli teipattu isot alekyltit. Että siellä ainakin jo? Luulisi ensi viikolla alkavan netissäkin. Jotenkin itse olen havainnoinut ja mieheni myös, että puuvillainen kangaspaita olisi viileämpi helteellä kuin trikoinen. On hengittävämpi, kevyempi ja "liehuu" jotenkin enemmän irti iholta. Tieteellistä todistetta ei ole minulla asiasta, vain perheen empiirinen tutkimustulos.

      -T-

      Poista
    3. Onhan tuo ale nyt reimashopissakin, mutta aika vaisuna...

      -T-

      Poista
    4. Tammistoon sitä taas houkutellaan ;)

      Joo, minäkin bongasin reimashopin alen. Toistaiseksi alessa ovat vain takit ja haalarit. Sadevaatteiden alea odottelen kovasti.

      Meillä tarvittaisiin lisäksi ohuet, verkkovuoriset takit molemmille pojille seuraavassa koossa (kevääksi 2015). Olen todennut, ettei näille hikipäille kannata enää hankkia niitä liukasvuorisia tec-takkeja, ovat liian tiiviitä meille.

      Vahvoja ehdokkaita ovat Noret ja Saves. Mutta kuinka kauan malttaa odottaa prosenttien kasvua? ;)

      Poista
  3. Heipsan! Ihania kuvia ja löytöjä! <3 Voi mäkin olen tehnyt alelöytöjä, pojille tosin! ;) Tuli Reimaltakin ihana paketti, kiitos sinulle vain arvonnasta. Nuutille tilasin suloisen froteeasun ja Nooa sai angrybird-uikkarit. Ihania oli. <3 Kaikenlaista muutakin olen alesta löytänyt Noshilta, Maxomorralta.. Meinaan tehdä pitkästä aikaa lastenvaatepostauksen, kun tässä lomaillessa ehtii. :) Kiva kuulla, että arki sujuu mukavasti. Me lähdetään suurella porukalla mökkeilemään saaristoon Juhannuksena, sitä odotellessa.. Hyvää Juhannuksenodotusta teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)

      Kiva, että voittokoodille löytyi käyttöä. Se froteeasu on aivan ihana. Vähänkö olen harmitellut, että koot ei riittäneet enää meidän pienimmäiselle. Froteehupparien alea odotellen ;)

      Maxomorraa ja Noshia, kuulostaa mielenkiintoiselta. Jään odottamaan postaustasi :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)