maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mökillä ja mummolassa


Ajoimme perjantaina mummin ja papan luo mökille, jossa oli myös poikien serkku vanhempineen. Aurinko helli meitä mökkipääsiäisen viettäjiä oikein kunnolla. Lasten poskipäät tuli rasvattua, mutta oma naama punoitti ulkoilmapäivän jälkeen aika lailla. On vaikea sisäistää, että nyt tarvitaan jo aurinkovoidetta!

Tavallisesti vappuna lähtevä mökkijärven jääpeite on tänä vuonna ollut poissa jo hyvän tovin. Isoveikka kävi jopa uimassa. Pakkohan pojan oli uskaltaa, kun serkkutyttökin meni!


Pojat leikkivät serkkunsa kanssa mökkimaastossa aamusta iltaan miesten korjatessa terassin valokatetta.


Trampoliinilla hyppijöiden ansaittu juomatauko. Pikkuveikka ei oikein uskalla mennä epävakaalle alustalle, vaan katselee mielummin sivusta isompien pomppimista.


Lapset löysivät ojasta kuolleen sammakon, joka tarkemmassa tutkinnassa auringon lämmössä osoittautuikin vain kohmeiseksi  - ja pääsi nuorten eläintutkijoiden tarkastelun jälkeen takaisin kevätkylmään kotiinsa odottamaan vesien lämpenemistä.



Mökkinaapurin koiran kanssa oli kiva leikkiä. Pikkuveikan ja koiran hellyyttävä juttutuokio.


Väsymätön palloilupari :) Tuota eläimen ja lapsen iloa seuratessani jouduin taas sen ikuisuuskysymyksen äärelle, että pitäisikö pojille hankkia jossain vaiheessa lemmikki. Kivahan se olisi, mutta on noissa työtäkin, joka jää kuitenkin aina lopulta vanhempien vastuulle. En usko, että minusta olisi ulkoiluttamaan koiraa sen vaatimalla tiheydellä. Mitäs mieltä teillä ollaan tästä aiheesta?


Traktorin lavalle pinottuihin kuormalavoihin voi rakentaa kotileikin ja jokaiselle riittää oma "huone".

Teknisten kenkien hörpättyä ojavettä, pikkuveikka käytti loppupäivän Reiman testikumppareita. Hyvin pysyivät lenksut paikallaan ja meno maittoi.

Housut ja pipot Reima, hupparit H&M (viime kesältä).


Lauantai-iltana siirryimme mökiltä mummon ja vaarin luo, jonne tulivat sunnuntaina vielä isoisovanhemmat, eno ja pieni serkkupoika. Nautimme pääsiäisaterian pitkän kaavan mukaan ja jälkiruuan jälkiruuaksi vielä suklaamunia. Huh tätä herkuttelun määrää :)


Pääsiäissunnuntaina mummolassa oli 17 astetta lämmintä varjossa. Pojat ulkoilivat ekaa kertaa t-paidoissa ja lippiksissä tänä keväänä. Isoveikka nautti täysin siemauksin mummolan naapurinlasten seurasta ja pikkuveikkakin meni jo aika kivasti mukana siinä porukassa.

Lippikset, housut ja kengät Reima, paidat Lego.

Tänään maanantaina olemme olleet kotosalla. Sää suosii edelleen ja miesväki on ollut pihahommissa. Minä kävin lenkillä ja puran pääsiäisen pyykkivuorta, joka kohoaa varsin komeana kodinhoitohuoneen lattialla.

Miten teidän pääsiäinen meni? Olitteko kotona vai reissasitteko?

Päivän polttava kysymys kuuluu: millaisia housuja puen pojille, kun nämä välikausitamineet alkavat olla jo liian kuumia? Edellisinä kesinä veljekset ovat touhunneet pihassa verkkarit päällä, mutta jotenkin kyseinen housutyyppi (ja materiaali) ei oikein enää kiehdo ;) Farkkuja ja canvashousuja tarvitaan ilmeisesti lisää. Hyviä vinkkejä kohtuuhintaisista ja kestävistä vaihtoehdoista otetaan vastaan! :)

Mahdollisimman mukavaa arkeen paluuta toivotellen,

Vahteristonemäntä

6 kommenttia:

  1. oi kuinka kivoja kuvia, ja mukavan kuuloinen pääsiäinen teillä siellä vietetty. Reissussa ollaan koko pääsiäinen oltu ja juuri kotiuduttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Pitkät vapaat mahdollistivat pääsiäisreissun vähän kauemmaksikin monessa perheessä. Kiva on olla reissussa, mutta vielä mukavampi palata taas kotiin :)

      Poista
  2. Mökillä oltiin :). Aurinko helli.

    Kevät- ja kesähousuina vk-housujen ollessa liian kuumat on meillä verkkarit (kauheet, mutta käytännölliset) tai farkut (esim. H&M halvat semmoiset). Pitää olla semmoiset ettei haittaa voikukkatahrat ja muu mitä tapahtuu päiväkoti- ja muussa ulkoilussa.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät tosiaan suosivat ulkoilmaelämää :)

      Kiva kuulla, että en ole ainoa verkkari-ihminen näissä piireissä ;) Kaikilla kun tuntuu olevan ulkohousuina canvasta ja farkkua. Verkkarit on tosiaan käytännölliset lapsella ja tosi mukavat päällä. Ulkonäkö vaatisi kuitenkin hieman kehittelyä...

      Kiitos vinkistä, tutkin tällä viikolla ketjuliikkeiden farkkurekit :)

      Poista
  3. Hui mikä sammakko! :D

    Ihanan kuuloinen pääsiäinen ollut teillä. Aika lailla samoissa merkeissä meilläkin!

    Lemmikkiasioista sen verran, että kyllä tuo koira on aika työläs tässä elämäntilanteessa. Kolme puolen tunnin lenkkiä päivässä on minimi, ja usein joudumme ottamaan mummon avuksi tässä hommassa arkena... Kissa olisi varmaan helpompi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tarkemmin tarkasteltuna sammakko alkoi näyttää aika alienille, ihan kuin olis ollut jotain epämuodostumaakin raukalla. Lapsista se ei tosin ollut yhtään ällöttävä ;)

      Tuohon olen ajatuksissani monesti päätynyt, että koira on liian työläs lemmikki meidän perheelle (myös lasten kasvettua). Puolileikilläni olen sanonut ottavani tyttökissan perheen sukupuolijakaumaa tasaamaan, kunhan pojat hieman kasvavat. Olen enemmän kissaihminen. Istun sitten keinutuolissa ja kiikuttelen kissa sylissä :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)