maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kengänpohjia metsänpohjalla


Kun seinät alkaa kaatua päälle ja pihakin käy ahtaaksi kahdelle soturille, meillä lähdetään metsään. Yleensä useamman kerran viikossa. Siellä on taatusti tilaa molemmille temperamenttisille veljeksille ja aina löytyy tekemistä. Onneksi metsä alkaa ihan pihan reunasta.

Sunnuntaina teimme taas metsäretken. Oma vointini oli vielä puolikuntoinen flunssan jäljiltä, mutta eipä minun metsässä tarvitse muuta kuin kävellä hissukseen ja katsella poikien leikkejä. Joskus täytyy hieman toppuutella hurjapäistä pikkuveikkaa, joka kuvittelee pystyvänsä kaikkeen samaan kuin melkein 3 vuotta vanhempi isoveikka. Metsässä harvoin kiukutellaan, kiusataan tai tehdään älyttömyyksiä. Luonto rauhoittaa lapsenkin.

Tekipä itsellekin hyvää hengittää raikasta ja kosteaa ilmaa useamman sisällä vietetyn sairaspäivän jälkeen! Mielikin virkistyi :)





Välikausikenkien pohjat ovat olleet viime päivinä kovasti mielessä. Että pysyykö lenksut paikallaan kenkien alla vai ei. Isoveikalla on Reimatecit, jotka on jemmattu 2013 mallistosta. Pikkuveikan Reimatecit on hankittu kirpparilta ja ne ovat ehkä parin vuoden takaa.

Isoveikan kengissä lenksut pysyvät paikallaan koko ulkoilun ajan, vaikka miten kiipeilisi ja touhuaisi, sillä niissä on selvä kolo kantapään ja päkiän välissä. Pikkuveikan kengissä on aivan suora pohja, jonka alla jalkalenksut eivät pysy ollenkaan. Eilen kengät ja sisähousujen lahkeet olivat sitten täynnä metsän aluskasvillisuutta ja tänään puolestaan hiekkalaatikkohiekkaa... Meillä mennään pitkin pusikoita ja metsänpohjaa, joten paikallaan pysyvät lenksut ovat tosi tärkeä asia.

Eivätkä nämä kengät ole todellakaan ainoat, joilla on tämä sama ongelma. Monet saappaatkin ovat täysin kannattomia/suorapohjaisia ja välikausikengillä on tosiaan samaa ongelmaa. Meillä on pikkuveikalle jemmassa Vikingin välikausikengät ensi syksyksi, eikä niissäkään näytä olevan ulkopohjassa suurta eroa kannan ja päkiän välillä. Onko tämä ehkä joku uusi trendi??? Talvikengissä on ainakin tähän asti ollut kunnon kanta ja lenkit on pysyneet paikoillaan.

Toiveeni lastenkenkien valmistajille onkin: tehkää myös välikausikengän ulkopohjaan kunnon ura jalkalenkkejä varten, kiitos! Mitäs mieltä muut olette? Missä kengissä pysyy lenksut paikallaan? Missä ei?




Jäätelökivellä eväitä syömässä. Kivi on saanut nimensä siitä, että pojat ovat joskus vaarin kanssa hakeneet lähileipomosta jätskit ja menneet syömään ne tälle kivelle.


"Monta piparia olet jo syönyt?" :)



Kaatuneiden puiden juurakot ovat mielenkiintoisia. Onkohan tuolla alla jonkun eläimen pesä?


Nyt se on kuitenkin avaruusalus! Pidä kiinni, kohta lähdetään! Lapsen mielikuvitusta on ihana seurata. Tälläkin "aluksella" ajeltiin pitkä tovi.



Sinivuokot ovat auenneet omassa pihassa, metsän reunassa!



Emme laittaneet kurahousuja, vaikka aamulla tuli räntää aika lailla ja maan saattoi olettaa olevan suht märkä retkemme aikaan iltapäivällä.

Kivillä kiipeilyn ja varvikossa tarpomisen jälkeen pikkuveikan Reima Vacalis oli saanut hieman uutta väriä...Kotiin tultua irrotin vuorin haalarin pesua varten. Kuivuu muuten nopsaan tällainen irtovuorinen haalari verrattuna kiinteävuoriseen välikausihaalariin. On tätä nääs pesty jo aikaisemminkin ;)


Näin musta oli haalari takaa. Dr Beckmannia harjasuuttimella sutien kankaan pintaan ja Vanishia koneeseen - se on minun tahranpoistoreseptini. Haalarin polvet lähtivät täysin puhtaaksi, taakse jäi aavistus tummaa: siellä oli kaiketi myös vanhempaa, pinttynyttä likaa alla. Mutta kohta tällä haalarilla taas kiipeillään ja ryömitään, joten eipä se puhtaana pysyisi kuitenkaan! :)

Tänään otettiin hiekkalaatikko käyttöön talven jälkeen. Pojat oli ihan innoissaan uudesta leikkipaikasta ja möyrivät hiekassa autoineen täysin siemauksin. Minä haravoin siinä ympärillä vaahteran siemenkotia, joita on nyt joka paikassa. Illalla käydään tyhjentämässä meidän kirpparipöytä ja saadaan samalla vähän messukassaa :)

Mukavaa alkanutta viikkoa! Enää muutama päivä lapsimessuihin! Joko on strategia valmiina ja ostoslista tehtynä? ;)

Vahteristonemäntä

10 kommenttia:

  1. Ostin just lauantaina budget sportista adidaksen vedenpitävät välikausikengät pojalle (aika huippu tarjous, 19,90e). Vasta eilen huomasin ilokseni, että pohjassa on selvä ura, jossa jalkalenksu pysyy hyvin paikallaan.

    Talvella meillä oli superfitin gore texit ja niissä oli aivan suora pohja, joten lenksut eivät pysyneet. Harvemmin tulee ostovaiheessa asiaa huomioitua, mutta käytössä sen huomaa kyllä.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas hyvä löytö nuo Adidakset! Hinta kohdillaan ja vieläpä lenksuystävällinen pohja.

      Tuo on totta, että kenkien ostovaiheessa ei tule mietittyä jalkalenksuja. Tai ainakaan aiemmin ei ole tullut, jatkossa yritän muistaa!

      Poista
  2. Sitä parempi kenkä on lapsen jalalle, mitä ohuempi ja tasaisempi pohja siinä on. Siksi monissa esim. Superfitin kengissä ei ole kantaa tai muuta muoitoilua.

    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän minäkin olen kuullut, että lapsen jalalle paras on tasainen pohja (paljain jaloin kun ei meillä pärjää). Mutta kai se merkittävä osa on kuitenkin se sisäpohja. Ulkopohjankaan ei tarvitse olla kuin traktorin rengas: sellainen lovi lenksua varten olisi mielestäni pieni pyyntö :)

      Aivan tasaiset välikausikengän ja saappaan pohjat ovat sitäpaitsi älyttömän liukkaat jäällä. Onko ne Superfitit suunniteltu pohjoisiin olosuhteisiin? Tepsutkin on tehty erittäin jalkaystävällisesti (sopivat myös lapsille, joilla jotain ongelmaa jaloissa), mutta on niissä silti paikka lenksulle.

      Poista
    2. Juu, en minäkään usko, että ulkopohjassa oleva ura lenksua varten olisi haitallinen lapsen jalalle. Superfitillä on ainakin talvikenkiäkin, että luulisi olevan pohjoisiin olosuhteisiin. Ei ollut mielestäni liukkaat.

      -T-

      Poista
    3. On varmasti haasteellista valmistaa sellaisia kenkiä, jotka ovat terveelliset jalalle (mahdollisimman pohjattomat) ja toisaalta pitävät jäällä ja lumella. Kyllähän paksu pohja myös eristää.

      Poista
  3. Samaa toivotaan täällä myös, kenkiin uria kiitos! Meillä oli viime vuonna Superfitin vk-kengät eikä tule uudestaan, tai ehkä hienostelu kengiksi olivat todella liukkaat. Poika kun tykkää kiipeillä ei tykänny ollenkaan kun lipsui ja sattui kokoajan.

    Messuja odottelen kovasti. Minä kun yleensä hamstraan pipoja huomasin viikonloppuna että meillä on vain yksi ohuempi trikoopipo, ou nou ;-) Tämä on meille 5 messuvuosi, siellä kun on kaikille jotain joten olen saanut miehenkin mukaan ilman mitään mutinoita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että en ole yksin ongelmineni :) Lasten kengissä on edelleen kehittämisen varaa. Minä haluaisin konepestävät välikausikengät, joissa on erikoisvahvat kärjet ja pohjassa kunnon lovet lenksuille.

      Messuilta löytyy varmasti uusia pipoja - ja paljon muutakin ;) Tuo eri messujen yhdistäminen on hyvä idea, niin saadaan ne miehetkin mukaan :) Minä tosin haluan (ja tällä kertaa myös pääsen) mennä ihan itsekseni, kaikessa rauhassa.

      Poista
    2. Metsästetään vissiin samanlaisia kenkiä :-)

      Meillä mies ja poika yleensä jumittaa modelexpon puolella jota minua ei kauheasti kiinnosta niin sillon saan rauhassa kiertää ja katsella muutakin kun niitä pipoja ;-)

      Poista
    3. Siltä vaikuttaa :) Kukahan meille niitä tekisi?

      Messuilla tosiaan pitää saada kierrellä kaikessa rauhassa, että saa hypistellä kunnolla. Onneksi ovat yhdistäneet pienoismallimessut ja lapsimessut saman katon alle samaan aikaan!

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)