maanantai 3. helmikuuta 2014

Reiman kevättä 2014 lapsille


Kevätmallistojen popsahdellessa esiin yksi toisensa jälkeen on kyllä aivan pakko kurkistaa Reiman uuteen kevätmallistoon!

Kokosin tähän omia suosikkejani ja kevään trendejä malliston "kids"-osiosta, jonka vaatteet sopisivat kooltaan myös omille pojilleni. Kaikki kuvat ovat Reiman mediapankista.

Vacalis- haalari, Reiman 70- vuotisjuhlamalli, on tällä hetkellä oma haalarisuosikkini, kuva yllä. Ihanan retro ja sopii yhtä lailla tytölle kuin pojallekin. Yksinkertinen on kaunista ja valkoiset yksityiskohdat raikastavat kokonaisuuden. Iso pyöreä merkki rinnassa on hauska yksityiskohta. Tykkään myös suurista taskuista, joihin voi piilottaa useammankin metsästä löytyneen aarteen.

Pikkuveikalle tarvitaan uusi välikausihaalari ja luulen, että olen löytänyt sen  :)




Joissakin Reiman talvihaalareissa nähtiin tänä talvena tällainen näppärä piilohenkseli-ratkaisu ja nyt henkseleitä löytyy myös välikausihaalareista (kuva yllä Vacalis). Ostoksilla käynnin tai muun sisätilassa tapahtuvan toiminnan ajaksi haalarin yläosan voi riisua henkseleiden varaan - ja tuuletus pelaa! :) Hyvä Reima!

Huomatkaa uusi henkselien puna-valkoinen väritys ja uusi kuosi. Sama väritys nähdään myös housujen henkseleissä.



Uusinta uutta Reiman vaatteissa ovat kevyet, irrotettavat vuorit, jotka lisäävät haalarin käyttökauden pituutta. Onkohan tämä askel kohti ympärivuotista haalaria, johon kiinnitetään kerroksia sään mukaan? Kuulostaisi toimivalta ja taloudelliselta ratkaisulta vai mitä?


Yllä esiteltyä punaista Vacalis-haalaria löytyy myös tummansinisenä ja harmaana (kuva yllä). Harmaa väri kestää parhaiten keväisiä kuraleikkejä ja haalarin voi asustaa monenvärisillä asusteilla mielensä mukaiseksi.

Itse kyllä kaipaan nyt jotain muuta väriä kuin harmaata, sillä meillä oli pikkuveikan edellinen vk-haalari harmaapohjainen, pastellivärisillä palloilla ja edellinen vk-takki oli kokonaan harmaa. Meille kevääksi väriä, kiitos! :)


Tummansininen tuntuu oleva kevään väri poikien/unisex-vaatteissa. Tässä suoramallinen haalari vinovetskarilla. Itsellä tummansininen (sininen yleensäkin) vaatii vielä totuttelua, mutta ihan pikkiriikkisen olen jo lämmennyt tälle retrolle värille ;)


Raitoja löytyy edelleen - ne ovat kaventuneet viime keväästä. Tätä haalaria löytyy useammassa värissä.


Ruutuja ja värileikkiä haalarissa, kuva yllä.
Alla oleva haalari näyttäisi olevan denim-tyyppistä kangasta?


 


Tämä on aivan ihana! Kevättakki isolla K:lla.

Ehdin jo miettiä, miksei tätä ole haalarina, mutta tajusin sen sitten itsekin: keltainen alaosa on hieman liian riskialtis huhtikuun kurakeleillä ;) Mutta tummien/harmaiden housujen kanssa tämä takki olisi oikein kiva yhdistelmä!

Myös takkiin saa saman sarjan haalarien tapaan irrotettavan, kevyen lisävuorin, jolloin takilla tarkenee jo aiemmin keväällä.
 

 Eipä sama takki ole hassumman näköinen punaisenakaan! Punaisessa ei sitäpaitsi näy jokainen kurapilkku. Reipas ja energinen perusväri, johon on helppo yhdistää muita värejä. Tykkään.


Tuulilistallinen simppeli versio keltaisesta kevättakista.


Keltainen on tummansinisen ohella selkeästi kevään väri: vaihtoehtoja riittää. Tässä takissa on takahelma harmaa - takki pysyy puhtaan näköisenä, vaikka liukumäen laskussa peppu vähän kuraantuisikin. Fiksu idea. Vetskarissa heijastava (?) tähtikoriste. Kauniin keltainen ja käytännöllinen takki  :)


Keltaisen ja harmaan yhdistelmä uudella tavalla toteutettuna. Hauskan erilainen ja miellyttää silmää. Harmaat henkselihousut lisäksi ja ulos! :)


Tämän vihreän ihanuuden juju ovat nuo läppätaskut suurilla napeilla. Hyvännäköinen takki!


Kuosejakin on toki tarjolla niiden ystäville. Tässä yksi esimerkki, joka muistuttaa puun kaarnaa.





Housuissa löytyy kevääksi uusia värejä ja malleja: uusi sävy vihreästä, kirkas punainen ja useampi valkoinen/hennon harmaa housumalli. Tummansinistä näkyy yläosien tapaan aiempaa enemmän myös housuissa. Yllä olevissa tummansinisissä haalarihousuissa on uudenlainen malli ja vetoketju sivussa.




Simppeleitä sadevaatteita kauniissa retroväreissä.



Oi-joi-joi! Tämä on saatava meille! Keltainen ja pallot/rinkulat ovat takuuvarma yhdistelmä. Paita kuuluu kategoriaan thermovaatteet, joten eiköhän pusero ole toimivaa, teknistä materiaalia. Alla punainen versio ja saatavana myös tummansininen.



Keltaista löytyy myös väliin lämmittämään :)


Seuraavaksi kurkataan hieman uusia pipoja. Yllä olevassa on uudenlainen heijastin. Hauska :)



Tähtien tuiketta pipossa ja  sen heijastimessa. Upea väri ja kuosi. Tämä pipo houkuttelee tilaamaan ;)


Meillä suosiossa kylpeneisin välikauden lippapipoihin on neulottu tulevaksi kevääksi lisää syvyyttä - hyvä niin. Korvat peittyvät aiempaa paremmin. Kaunis, ruskearaidallinen kuosi. Kelta-harmaa-raidallinen lippapipo olisi kyllä mahtunut vielä mukaan...? ;)


Harmaana lippapipo toimii monen vaatteen kanssa. Yksinkertaisen kaunista ja suojaa samalla silmät kevätauringossa. Varsin katu-uskottava, vai mitä?




Lippiksiä on mallistossa nyt useampaa mallia. Sopii meidän pojille, lippisfaneille :)

Tuo ylin turkoosi ja sen alla oleva musta ovat kivan mallisia. Alimmassa, perinteisessä lippiksessä on iso R-logo edessä. Myös Angry-lippiksiä ja pipoja saadaan keväälläkin!




Keltaisia saappaita ja uimatossuja. Kauniita :) Kyllä näissä kelpaa loiskutella!  Minä kyllä odotin keltaisia tennareita/lenkkareitakin...


Kevään uutuuskengissä on nauhakiinnitys. Nämä vasta ovatkin retrot! Mutta kuka solmii nauhat?



Ihania vihreitä popoja! Upea väri tässä alimmassa kengässä. Materiaali äyttäisi olevan nahkaa?

Oi, ihana keväinen Reiman mallisto! Tätä keltaisen esiin rynnistystä on ilo katsella, kun keltainen kuuluu omiin tämänhetkisiin suosikkiväreihini (vauvojen mallistossa keltaista on vieläkin enemmän ja siitä lupaan esitellä lisää herkkupaloja myöhemmin). Peruspunainen ja tummansininen kuuluvat myöskin selvästi tulevan kevään lastenvaatteiden väripalettiin.

Mikä on oma suosikkisi Reiman keväästä? Kiedotko lapset keltaiseen vai pukeudutteko punaiseen? Harkitsetko harmaata? Tai sittenkin sitä tummansinistä?

Kevätuutuuksia on luvassa kauppoihin ja reimashoppiin lähiaikoina :)


Valoisaa viikonalkua! Päivät pitenevät koko ajan :)

Vahteristonemäntä

(kaikki kuvat Reiman mediapankista)




17 kommenttia:

  1. Kiva kun esittelit nämä! :) Hyvä katsaus tällaisen poikien äidin mielestä. ;)

    Mun suosikit olivat vihreä yksivärinen takki ja yllätys yllätys... tummansininen haalari! Tuota takkia pitäisi päästä ehkä arvioimaan johonkin kivijalkakauppaan. Niin juu, ja keltainen miellyttää totta kai myös. Tuo harmaa pipokin näyttää hyvältä, meidän pojat tosin ei tykkää lippapipoista, mutta olisikohan se tottumiskysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :)

      Lippapipon juju on se, ettei tarvi aina laittaa aurinkolaseja, jotka on monesti vähän hankalat kovassa leikissä. Meidän pojat on myös keskimääräistä herkempiä valolle, joten lipalliset pipot ovat tosiaan hieno juttu :)

      Poista
  2. Hyvä kun "muistutit", mulla on photoshopissa Reiman 80 kuvaa odottamassa tallennusta.. eikun hommiin! Mun suosikit on punaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että sulla saattaa olla samainen projekti työn alla :)

      Poista
  3. Tuo punainen tähtipipo on niin hyvännäköinen, että meille taitaa tulla tänä keväänä kuusveelle punaista. Mustia housuja sekä yksi musta takki on jo jemmassa välikauteen, mutta punainen takki ja pipo vielä hankintalistalla. Keltainen on meidän "rymypetterillle" liian arka väri, kuten myös vaaleanharmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen tähtipipo on taatusti yksi kevään hiteistä!

      Punainen on ulkovaatteiden värinä varsin toimiva: lapsi näkyy, mutta lika ei näy kovin härkästi. Lämmin ja energinen väri; sopii hyvin touhuaville tenaville :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikö! :) Ja pian se kevätkin on taas täällä!

      Poista
  5. Kävinkin tosiaan jo eilen hiplaamassa noita (osaa noista) livenä. Kaikissa "retromalliston" vk-vaatteissa oli se tikkivuori, joka on irrotettava. Myös henkselihousuissa joissa on sivulla vetskari. Siis kaikissa joissa on tuo ympyrämerkki. Keltainen takki on ihana, mutta liian arka väri meiän rymyäjälle. Vihreä on ihana takki! Lisäksi tykkään siitä harmaa-keltaraidallisesta takista joka on jossain vilahtanut. Nuo kengät on aivat ihanat, mutta pitäisi tosiaan ensin opetella solmimaan nauhat.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lisätiedoista :) Oliko se irrotettava vuori kiinni perinteisissä play layers-neppareissa vai joku uusi systeemi?

      Samanlaiset makumieltymykset meillä siis tuntuu olevan :) Miten minä unohdin sen kelta-harmaan raitatakin tästä postauksesta (vai hävisikö kuva jonnekin kaikessa hötäkässä?), tarkoitus oli kyllä tulla mukaan. Se takki on ihana!

      Poista
    2. Se vuori taisi olla vetoketjuilla kiinni ainakin osaksi. En ihan tarkkaan tutkinut.
      -T-

      Poista
    3. Kiitos tarkennuksesta. Kuulostaa hyvälle :) Itse en ole oikein koskaan oppinut niiden nepparien kanssa pelaamaan, vaan väliasut on puettu erikseen. Vetskari kuulostaa paremmalle :)

      Poista
  6. Keltaharmaa takki taitaa kotiutua meille. Sinistä ei löydy meiltä eikä varmaan nyttenkään tule, en tiedä miksi varmaan lapsuuden traumoja tullut. Lippapipo on kyllä ehdoton must

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelta-harmaa takki on kyllä aivan ihana :)

      Sekös se siinä sinisessä onkin, kun ei oikein iske täälläkään: lapsuuden trauma ;)

      Poista
  7. Aikasta hienoja! Oikeastaan kaikki muut, mutta noi kuosilliset haalarit ei toimi mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :)

      Mulle alkaa ilmeisesti tulla vaihe nimeltä "kuosiähky", kun ulkovaatteissa kaipaan nyt yksiväristä (tai raidallista, jos isoveikan vk-vaatejemmaan kurkataan).

      Katsotaan, milloin sama ilmenee sisävaatteissa. Merkkejä on ilmassa, mm. ihastuminen Alba Babyyn ja Metsolan Color-sarjaan/raitoihin.

      Poista
  8. Reimashoppiin ilmestyy koko ajan lisää kevät-/kesämalliston tuotteita. Löysin juuri aivan ihanan puna-valkoraitaisen froteehupparin!

    http://www.reimashop.fi/Kategoriat/Reima/Sis%C3%A4vaatteet/Yl%C3%A4osat/Huppari/Huppari-Rhodes/p/581496-3718

    VastaaPoista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)