torstai 24. lokakuuta 2013

Pukemisen tuskaa



Ensin asiaan kuuluva ennakkovaroitus: "Kohta lähdetään sitten ulos". Ei reaktiota. Autot jatkavat ajoaan, kuten tähänkin saakka. Hetken päästä uudestaan: "Nyt lähdetään ulos, laittakaas autot parkkiin". Isoveikka alkaa toimia toivotusti, mutta pikkuveikka käyttäytyy edelleen kuuromykän lailla. Kun käsky menee viimein perille kuopuksellekin, sillä alkaa kuulua tuttu "Ei, ei ei..." ja pieni, siniseen puettu kaksivuotiaan vartalo kiemurtelee pitkin lattiaa.

Isoveikka on käynyt vessassa (useinkaan ei tarvitse enää edes muistuttaa!) ja tulee kodinhoitohuoneeseen, jonka lattialle olen levittänyt poikien vaatteet valmiiksi ulkoilua varten. "Ei taas tota takkia!...Miksi fleece?!?...Saappaita en kyllä ainakaan laita!" Totean, että nyt laitetaan nämä esillä olevat vaatteet päälle ja piste. Vastaväitteitä ja niiden kumoamista. Poika alkaa pukea, joskin murjottaen ja mutisten. Hengitän syvään ja keskityn mielenhallintaan. Eihän tässä mitään, hyvin tämä tällä kertaa menee. Ei oteta paineita.

Pikkuveikka makaa samaan aikaan mahallaan eteisen lattialla ja maukuu kuin kissa. Söpö leikki, paitsi ei tässä kohtaa. Ei aikomustakaan tulla pukemaan. Kehotan häntä tulemaan ties kuinka monennen kerran. Tiukalla äänensävyllä. Ei vaikutusta. Kannan pojan vaatteiden luo, istutan syliini ja alan pukemaan. Pikkuveikka heittäytyy aivan veteläksi makaroniksi ja kiskoo toisella kädellään villasukkia pois sitä mukaa pois, kun saan niitä ujutettua hänen jalkoihinsa. Pyydän poikaa seisomaan haalarin pukemisen helpottamiseksi. "Ei seiso..." hän hokee sitkeästi, kiemurtelee takaisin päinmakuulle ja makaronin al dente-vaihekin on jo kaukana. Pikkuveikka tekee kaikkensa vaikeuttaakseen pukemista mahdollisimman paljon. Pinnani alkaa ritistä venytyksestä.

Uhkaan jäähyllä, jollei poika anna nyt pukea itseään. Ei vaikutusta. Toteutan jäähyn: iänmukainen minuuttimäärä yksin kylpyhuoneessa. Protestikitinää. Tämän jälkeen pukeminen sujuu hetken aavistuksen verran paremmin.

Isoveikka on huomioni keskittyessä pikkuveikkaan vaihtanut välikausipipon hiipalliseen, paksuun villapipoon. Ulkona on 10 astetta lämmintä, joten en anna periksi tälle oman tahdon osoitukselle. Kiukkuhan siitä tietysti seuraa. Mutta se on pientä.

Pikkuveikka muistaa isoveikan pipojurnutuksesta, että pukemisen pitää olla vaikeaa ja alkaa taas tutun venkoilun. Lukitsen hänen kätensä kainaloihini, ettei poika pääse repimään vaatteita pois. Kiukkuparku vain kasvaa. Kaksivuotiaalla on yllättävän paljon voimaa, kun hän vääntää voimiensa takaa. Ainiin... vielä kumpparit, voi ei.  On pakko laittaa ne, on niin totaalisen kuraista ja märkää, että välikausikengät ovat muuten kuin sateisen perunannoston jäljiltä. Voi luoja, kun on jo hiki itselläkin! Muistan lukeneeni jostain, että lasta ei saa pukea väkisin. No, mitä sitten tehdään tällaisten kaksivuotiaiden kanssa?!? Olisiko Sinkkosella tai Keltinkangas-Järvisellä joku käänteentekevä ratkaisu?

Nyt ollaan jo melkein valmiita. Pulssini laskee hieman, kohta päästään ulos. Enää pikkuveikan pipo. "Ei hattuu, ei hattuu!" kuuluu tiukasta pienestä suusta kurttuisten kulmien alta ja kädet huitovat taas ilmassa kuin helikopterin lavat. En saa pojalle leuan alta solmittavaa pipoa päähän, vaikka kuinka yritän. Eikä se johdu niitä nauhoista.

Pipo on se kuuluisa viimeinen niitti. Viskaan pipon lattialle ja nostan pojan ovesta ulos kuistille. Siinä hän tuijottaa lasin takana hetken hämmästyneenä, mutta jatkaa sitten uhmakasta parkumistaan. Isoveikka on valmiina vieressäni, vain rukkasten varsien sujautus takin hihojen päälle. Itselle nopeasti takki niskaan ja sormikkaat käteen. Ulos ovesta.  Ulkona saan laitettua pipon pienimmäisen parkumisesta punaiseen päähän. Pojan kiukku alkaa väistyä. Istumme vierekkäin portailla ja hengitämme syvään kosteaa syysilmaa. Työvoitto. Jälleen kerran.

"Mennäänkö metsän kautta?" ehdottaa isoveikka. "Joo!", huutaa pikkuveikka aidon ilahtuneena. "Mennään vaan..."huokaan ja mietin taas, miten nopeasti lapset voivat siirtyä tunnetilasta toiseen. Itseni pitää hengittää vielä aika monta kertaa ennenkuin pukemisen tuska hellittää.

Onko tuttua? Miten selviätte pukemisesta? Poppakonsteja? Ihan mitä tahansa...

Kuivia pakkaskelejä (ja kuopuksen kasvua) odotellen...

Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)