keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Välikautiset pyöräili puutarhalle

 
Syksyisen kuulaana maanantaiaamuna nousimme pyörien selkään ja suuntasimme sarvet läheisen puutarhan taimialea kohti. Kasvejakin voi jemmata! ;)
 

 
Aamu oli viileä ja puimme välikausivaatteet ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Isoveikalle mahtuu vielä mainiosti viime syksyinen Reimatec-takki housuineen. Takki on kokoa 116 cm (poika noin 118) ja housut 110 cm. Näin pyörän selässä nilkka hieman paljastuu, mutta seisoessa lahkeet jopa viistävät maata niin, että ovat kuluneet reunasta puhki. Muuten oikein vahvat housut, tec+, olleet käytössä useamman välikauden ja polvet täysin ehjät. Näistä riittää varmaan pikkuveljellekin :)
 

 
Pikkiksen keväinen pallohaalari (Reimatec niinikään) mahtuu myös edelleen hyvin päälle. Tykkään itse tosi paljon tästä kuosista ja melkein harmittelen, etten jemmannut alesta kokoa isompaa kevättä ajatellen. Haalarin kaverina Angry Birds pipo Reimalta.
 
Pikkuveikka tykkää onneksi istua tarakassa istuimessa ja katsella maisemia. Joskus kyllä innostuu kutittamaan minua ajon aikana...Kaikkein mieluiten pikkis "ajaisi" tietysti omalla pienellä pyörällään, mutta se tarkoittaa minulle aikamoista niskajumia, kun täytyy tangosta työntää tätä pientä pyöräilijää. Ei ole vielä hoksannut polkemisen ideaa, mutta vastahan tuo täytti kaksi...
 


Joo-o...meidän äiti ei tiedä rajojaan. Nää kaikki pitää saada pyörällä kotiin!


Ja saatiinhan ne! :) Pyörän sarvia ei tosin juuri näkynyt, kun sekä sarvissa että etukorissa keikkui taimikassit. Kymmenen seppelvarpua uutta nurmikkoa ympäröivään luiskaan. Mutta tämä oli huomattavasti miellyttävämpi kuljetus kuin se lauantainen vadelmakuorma piikkeineen (silloin ei ollut tosin lapsia mukana).

Hyödynnätkö syksyn taimialet ja kostean syyssään?

Olen oikein tyytyväinen itseeni, että olen aloittanut pyöräilyn pitkän tauon jälkeen! Kävin pyörällä jopa päiväkodin vanhempainillassa ja siitä innostuneena päätin, että haemme isoveikan toisinaan päiväkodista pyörällä bussin sijaan. Isi voi aamulla viedä isoveikan pyörän auton paksissa päiväkotiin. Saimme nimittäin luvan säilyttää pyörää päiväkodin aitojen sisäpuolella (sillä ehdolla, että sillä ei ajella päivän aikana) hoitopäivän ajan.

Pyöräilettekö lasten kanssa?
  


Kotimatkalla isoveikka löysi taas perhostoukan! Edellisen pikkuveikka pudotti kuistin lattian alle, joten se siitä lemmikistä sitten. No, nyt on uusi "marsunkorvike" hoivattavana :)


Herra Toukka asuu vanhassa kompostiherätelootassa, jonka sisustimme kaikenlaisella toukkien maailman aineksilla, kuten turpeella, lehdillä ja kepeillä (täytyyhän sillä olla oma kiipeilyteline!). Karkaaminen ja lintujen hyökäykset estetään vetoketjullisella pyykkipussilla. Kyllä äiti on nerokas! ;)

Isoveikan aurinkolasit Julbo, ostettu toissa keväänä. Ollaan tykätty näistä kovasti ja pysyvät hyvin kasvoilla kovassakin menossa. Pikkuveikalle pitäisi hommata vastaavat. Nyt näkyy olevan silmälasiliikkeissä aurinkolasiale. Mahtaako koskea myös lasten laseja, tietääkö joku?


Tämä toukkaversio myös todistetusti syö (edellisestä emme olleet ihan varmoja...), sillä vuorenkilven lehtiin on ilmestynyt suuria aukkoja ja näimme, kuinka karvaisen lemmikkimme pienet leuat jäystivät nahkean lehden reunaa innolla. Lajinmääritys edelleen kesken, mutta eiköhän tämäkin joku yleinen karvamato ole.

Mukavia syyspäiviä kaikille! :)

t. Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)