tiistai 20. elokuuta 2013

Smoothiehurahdus


Miten syötetään riittävästi hedelmiä ja marjoja kaikkea tuoretta vierastavalle 2-vuotiaalle? Hurautetaan smoothie! Toimii.

Meidän pikkuveikka ei syö edes mansikoita, mustikoista ja vadelmista puhumattakaan. Oman pihan pulleat pensasmustikatkaan eivät kelpaa. Vihanneksista menee vain keltainen paprika ja tuore herne, hedelmistä banaani. Siinä sitä on ruoka-aineympyrää kerrakseen!

Olen välillä tosi huolissani pienen vitamiinien saannista ja annan Piltti-hedelmä/marjasoseita, joista yleensä tykkää. Olemme juuri aloittaneet myös "pakko maistaa" kampanjan, että tottuisi uusiin vihannes-/hedelmämakuihin. Pikkis on päästetty monessa helpommalla kuin isoveikka, koska joka asiasta ei ole jaksanut riidellä (kun on muutakin tekemistä). Ja se tietysti kostautuu.

Vastaavasti isoveikka on aina rakastanut marjoja ja hedelmiä ja perusvihanneksetkin menee hienosti. Niin ne ovat tässäkin asiassa erilaisia nuo poikaset!


Mansikka-aikana silmiini sattui smoothieohje jostain lehdestä ja päätin kokeilla. En enää muista ohjetta tarkalleen, mutta tällaisilla ainasuhteilla olen tehnyt nyt useamman erän:

0,5 l mansikkaa tai mustikkaa  (saa olla reilumminkin)
2 banaania
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa

Hurautetaan sauvasekoittimella tasaiseksi esim. litran mittakannussa ja tarjotaan kylmänä. Pakastemarjat saavat olla hieman kohmeisia.

Ihan kokeeksi annoin smoothieta myös pikkuveikalle ja olin lähes varma, ettei suostu sitä syömään. Mutta niin vain imi pillillä lasin tyhjäksi ja pyysi lisää! :O Varmaan arvaatte, että meillä on tänä kesänä hurissut sauvasekoitin tiuhaan! Parhaiten paksuhko juoma menee pienellä ihmisellä lusikoiden jälkiruokakulhosta.


Mustikkaversio on kauniin väristä ja yllättävän hyvää. Banaani tosiaan riittää makeuttajaksi.


Näitä kaupan smoothieita olen ostanut toisinaan itselleni. Hyvän makuisia :) Pullollisessa on useampi hedelmä!

Uusi terveellinen tapa meidän perheessä. Smoothiesta tulee hyvä ja kylläinen olo. Suosittelen!

Syökö teidän lapset hyvin kasviksia ja hedelmiä? Oletteko kokeilleet smoothieta?

t. Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)