perjantai 30. elokuuta 2013

Kesäkeitolla kesä pysyy vielä hetken


Nyt kun kaupat ja torit ovat pullollaan uuden sadon kasviksia, kannattaa keittää kesäkeitto. Itse tykkään kesäkeitosta, mutta eipä sitä tule tehtyä kuin yleensä kerran kesässä. Lapsille soppa ei oikein maistu, siinä lienee yksi syy ;)  ja onhan tuossa vähän kuorimista, pilkkomista ja näpertelyä. Toisaalta isosta kattilallisesta syö pari-kolme päivää niin halutessaan. Tykkäättekö kesäkeitosta? Entä lapset?

Koulussa oli toisinaan kesäkeittoa, yleensä keskellä talvea, ja se tarkoitti kelmeitä pakastevihanneksia mauttomassa maitoliemessä. Muistatteko? Ei ihme, ettei siitä moni välittänyt. Oikea kesäkeitto on maukasta ja tehdään mahdollisimman pitkälle tuoreista kasviksista niiden sesonkiaikaan.


Omaan reseptiini kuuluu:
- perunaa
- porkkanaa
- kukkakaalia
- parsakaalia
- sipulia (pitäisi olla kesäsipulia varsineen, mutta nyt ei ollut)
- herneitä (tuoreita tai pakaste)

Keitetään kasvisliemessä (fondikuutio) kypsiksi siten, että perunat ja porkkanat laitetaan ensin kiehumaan ja myöhemmin muut kasvikset. Lientä vain sen verran, että kasvikset peittyvät. Kaaleja ei pidä keittää ylikypsiksi.

Punaisesta (luomu)maidosta (0,5-0,8 l) ja vehnäjauhosta (noin pari rkl) sekoitetaan erillisessä astiassa maitoliemi ja lisätään soppaan, kiehautetaan. Suolaa, voita ja ruohosipulia reilusti mausteeksi.

Teetkö kesäkeittoa? Mitä laitat siihen?


Pieni apukokki maisteli kesäkeiton aineksia :) Raakana hyviä, jopa kukkakaali!


Herkkua, jos tykkää! Eikä kärsi lämmittämisestä. Pakastaminen sen sijaan ei tee hyvää perunoille.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! :)

t. Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)