lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kolmården: matkantekoa


Matkalla! Tiistaina 23.7. lähdimme kotoa klo 13.30 omalla autolla kohti Helsinkiä ja Viking Mariellaa. Tapasimme matkaseuramme, poikien serkun perheen, satamassa ja lähdimme yhteiselle seikkailulle kohti Ruotsin Kolmårdenia, Tukholmasta puolitoista tuntia etelään.

Tässä postauksessa esittelen matkantekoamme autolla ja laivalla, sekä hotellikuvioita Skandic Norrköping Norr-hotellissamme. Varsinaisesta Kolmårdenin eläintarhakäynnistämme ja safaripuisto-ajelusta voit lukea erillisistä postauksista.

Kotiin palasimme perjantaina 26.7. ennen puoltapäivää. Väliin mahtui monta hauskaa, yllättävää ja rankkaakin juttua, kuten lapsiperheen matkailuun yleensä kuuluukin :) Pitkiä päiviä, lyhyitä öitä ja paljon mieleenjääviä kokemuksia.

 
Merituulen henkäilyä ja auringonpaistetta. Kohta laiva lähtee! Pikkuveikka uudessa sini-valkoisessa kauluspaidassaan.


Merellä! Raikas tuuli puhaltaa, aurinko paistaa ja arki jää taakse :)


Jälkiruokapöydän antimia Foodgardenissa. Todellisuudessa söimme Ellas-ravintolassa, jossa ei tarvita pöytävarausta, sillä kaikkien ravintoloiden kaikki lapsiperheille sopivat kattaukset olivat täynnä jo ennen matkaa! Sesongin haittapuolia...Mutta tuo ravintola mahdollisti lopulta ateriavalinnat kahden eri ravintolan väliltä :) ja lapsille oli monipuolinen ja maittava oma noutopöytä.


 
Herra 4 vee jammailee lasten tanssitapahtumassa laivalla. Uusi NameIt-paita ja Angry Birds-lippis. Reima-farkut kirpparilta (milloin ne on tehneet farkkuja??).

 
 
 

 
Aamulla hytissä. Ahdasta on, mutta aina on tilaa leikkiin!


Pikkuveikan Me&I-tyyliä (canvashousut kirpparilöytö!). Sukat ja kengät vaihtui kyllä sandaaleihin, kunhan päästiin eläintarhaan ;) Säilytimme osan varusteista auton paksissa laivamatkan ajan.


Kovin on korkeat hytin kynnykset kaksivuotiaalle. Tässä kompastuttiin aika monta kertaa...

 
Toinen oli ihan mörkö ja toinen hölöhölö... :D


Eka päivä eläinpuistossa takana ja kaikki mehut viety. Matkalla hotellille.


Ei pysy veikkakaan enää hereillä. Vaikka on uusi norsu kainalossa. Vyöt miten sattuu ja tuntuu mies kasvavan jo ulos istuimestaan.

Kaipasin automatkoille lasten väliin laskeutuvaa pleksiseinää! Aina välillä pojat malttoivat leikkiä mukana olevilla pikkuautoilla ja muilla leluilla tai lueskella kirjavalikoimaansa, mutta sitten se toisen kiusaaminen taas alkoi...grr...Seuraavalla reissulla meillä on kannettava dvd-soitin! ;)


 Hotellilla viimein suihkun raikkaina. Aah! Lepäillään hetki levitetyllä vuodesohvalla ennen illallista.


Perhehuoneeseen mahtui aikuisten erillisvuoteiden lisäksi vuodesohva (johon mahtuisi jopa 2 aikuista) ja matkasänky pikkikselle. Kylpyhuone oli mukavan tilava ja suihkuun mahtui yhtä aikaa lapsen kanssa. Mutta ei ilmastointia :/


Leikkihuoneessa vatsat täytettyinä jaksaa taas touhottaa. Pikkuveikan lemppari oli tuo liukumäki, taisi olla koko reissun paras juttu!


Leikkihuoneessa riekuttiin aikuisten mukavuudenhalusta hieman liian pitkään, joten unta saatiin taas odotella...viimein pienempi vieteriukkokin simahti omaan matkapinnikseensä. Tyttöjen väriset lakanat! ;) Yökkärinä Tutan junabody.

 
Seuraavana aamuna Sigge-maskotti tuli tapaamaan pieniä matkalaisia. Hassua, miten lapset tykkää tuollaisista "örkeistä"! Pikkuveikkaa tuollainen otus tosin lähinnä pelotti.


Vielä viimeiset pomput ennen päivän koitokseen, safarille ja delfinaarioon lähtöä.


Kaksi päivää Ruotsinmaalla ovat takana ja on aika astua taas laivaan. Autolla on kyllä varsin miellyttävää hoitaa satamamuodollisuudet, kun voi jonottaa istuen, eikä tarvitse kantaa matkatavaroita! :)

Autossa voi myös syödä mäkkärin sapuskaa, syöttää sitä pienemmälle takapenkkiläiselle ja juottaa maitoa pillillä aina välillä. Pystyisiköhän matkan aikana vaihtamaan vaipan?!


Merellä jälleen. Sinne jää Tukholman ruuhka, laivalle ehtimisen paniikki (mäkkärin jono ja hidas palvelu sekä yllättävä vessatauko tarvittiin motarilla...) ja raikas merituuli puhaltaa taas!


Jokaisessa lapsiperheen kohteessa on oma "örkkinsä". Tällä kertaa hänen nimensä on "Ville Viking" ja tietysti pitää halailla :) Harmo seikkaili niin ravintoloissa kuin leikkihuoneessakin ja lapset saivat lopuksi kuunnella kaikille yhteisen iltasadun "Villen" kanssa. Hieno idea, rauhoitti mukavasti muksut :) Viimeisenä iltana kumpikin poika nukahti hyvänyöntoivotusten jälkeen!!!


Kiitos laivayhtiölle siitä, että saimme lapsille sänkyihin toimivat turvalaidat. Hytin alasängyissähän ei ole minkäänlaista laitaa. Ei siis tarvinut pelätä, että poikaset putoavat sängyistään. Pikkuveikalle ei nimittäin enää annettu laivan pinnistä (kuten oletin), kun on kuulemma liian iso siihen. Turvalaidat saimme pyytämällä hyttiemänniltä laivaan tullessa ja paluumatkalla laidat järjestyivät vielä hetki ennen nukkumaanmenoakin :)


Isoveikan oma suosikkihahmon mukainen kapsäkki! ;) Oli muuten kätevää, kun lapsi pystyi itse liikuttelemaan laukkuaan vetokahvasta. Paitsi autokannelle vievissä, hyyyvin kapeissa ja jyrkissä portaissa oli hieman haasteita tämän porukan ja matkatavaroisen kanssa...

Kolmårdenista ostettu delfiini on nyt "mun lempparipehmo" :) (kunnes tulee joku uudempi...)


Matkamuistoja ihollakin. Scandic-hotelli jakoi lapsille "Sigge"-pikatatuointeja, jotka olivat isoveikan mielestä erittäin cool ;)

Isoveikka huokaisi kotimatkalla autossa: "Äiti, kiitos että mennään jo kotiin, ettei tarvi vaan koko ajan mennä jonnekin...olisin halunnut vaan leikkiä siellä hytissä." Niinpä. Lapsi ei tarvitse ihmeellistä ohjelmaa ja rasittuu jatkuvasta menosta. Parasta 4-vuotiaamme mielestä olivat delfiinit ja parivuotiaan pikkiksen lemppari oli hotellin pieni liukumäki :)


4 kommenttia:

  1. Kivoja postauksia! Kuulostaa rankalta ja hauskalta samaan aikaan. Sellaisihan ne lapsiperheiden reissut taitavat aina olla. Hienoja eläimiä näitte ja paljon jäi varmasti muisteltavaa syksyksi ja talveksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Sitähän se oli, kivaa ja rankkaa samaan aikaan. En arvannut, millaista on olla joka yö eri paikassa lasten ja runsaiden matkatavaroiden kanssa ;)

      Mutta ehdottomasti jäätiin plussan puolelle! :) Ja kun matkan vaivat unohtuvat, jää jäljelle hienoja muistoja, joilla lämmitellä syystuulten puhaltaessa!

      Poista
  2. Kaikkiin reissupostauksiin yhteiskommenttina, että WOW, näyttipäs todella mielenkiintoiselta reissukohteelta! Ja tämä yleispostauskin oli kiva. Me ei olla koskaan oltu laivalla koko perhe ja oon kovasti pohtinut, että miten noi nukkumisjärjestelyt siellä hoidettaisiin. Valaisi paljon asiaa kuulla noista turvalaidoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Juu, ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Mutta ihan pienten kanssa sieltä ei saa niin paljoa irti, kun kyseessä on kuitenkin varsin iso paikka ja välimatkat suuria. Meidän parivuotiaalle oli liian rankkaa. Nelivuotias nautti jo kovasti eläintarhasta ja paikan muista kohteista.

      Mielestäni 2 päivää on minimi paikan päällä; en ymmärrä, miten jotkut ehtivät muka nähdä kaiken (tai edes ne tärkeimmät kohteet) päivässä. Suurimmassa osassa valmismatkoja eläinpuistossa ehtii olla vain muutaman tunnin! (kun eletään risteilylaivojen aikataulun mukaan)

      Laivalla on tosiaan lainattavissa matkasänkyjä vauvoille ja erilaisia turvalaitoja taaperoille ja isommille sängyssä pyörijöille. Minäkään en tiennyt noista turvalaidoista etukäteen. Laivan matkasänkyä on käytetty kerran esikoisen vauva-aikana ja se oli ihan toimiva, mutta pienehkö, joten ei sovi enää parivuotiaalle.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)