lauantai 13. heinäkuuta 2013

Herra 2 vee juhlii


Tänään 13.7. täytti kuopuksemme eli "pikkuveikka" 2 vuotta. "Herätimme" hänet laulamalla ja viemällä synttärilahjan sankarin huoneeseen. Isoveikka auttoi mielellään iiison paketin avaamisessa.



Voi sitä riemua, kun käärepaperit saatiin auki : oma mopo! (tähän saakka on yritetty jakaa isoveikan aikanaan saama mopo jotakuinkin tasapuolisesti...) "siinä on väsymätön mukelomoottori" (Plasto)

Taitaa olla kaikkien vekaroiden suosikki tämä mopo? Vastaava oli itselläkin aikanaan ja näitä näkee joka puolella (muttei jostain syystä kirppareilla). Vai löytyykö lasta, joka ei mopolla potkuttelusta välitä?


Aamupäivä kului vielä viime hetken juhlavalmisteluissa, joihin kuului mm. tarjottavien viimeistely, pöydän kattaminen ja terassin juhlakuntoon laittaminen (sis. kahluualtaan täyttö).

Vieraita alkoi saapua pikkiksen päikkärien aikaan, kahden jälkeen, mutta malttoi hän silti tunnin unet ottaa. Onneksi.

Laskin, että meitä juhlijoita oli yhteensä 17, joista 13 aikuista ja 4 lasta. Isovanhempia, isoisovanhempia, isotäti ja -setä, kummeja ja serkkuja... Loma-ja juhlasesonki karsi hieman osallistujia, mutta suurin osa onneksi pääsi paikalle.



Rakastan kalavoileipäkakkua ja voileipäkakun suuritöisyydestä huolimatta yritän väkertää sellaisen kerran tai pari vuodessa. Tänään oli vuotuinen voileipäkakkupäivä :) Lemppariohjeeni on vuonna 2004 Pirkan reseptipankista löytynyt ohje, johon tulee kylmäsavulohta ja katkarapua, leipä on vaaleaa paahtoleipää (en tykkää kakussa happamasta leivästä).


Muita suolaisia tarjottavia edustivat  pakasteina myytävät lihapasteijat ja pienet karjalanpiirkat munavoilla. Makea osasto koostui äitini leipomasta iki-ihanasta mansikkatäytekakusta, omasta uudesta suklaisesta kakkukokeilustani (maitosuklaa-vadelma), mokkapaloista ja pipareista. Jätskipuikkoja piti tarjota myös, mutta unohtuivat siinä hässäkässä...

Suklaatäytekakkua piti olla, sillä "hukkaa" on pienen miehen lempiherkku. En ole ennen käyttänyt tavallista suklaata (ei leivontasuklaata) kakuissa, mutta nyt päätin kokeilla, kun halusin lapsillekin mieluisen, vähemmän voimakkaan suklaanmaun.

Kakun välissä on vadelmahilloa ja  kermavaahtoa, johon on sekoitettu sulatettua Fazerin Sinistä (suli tosi nätisti vesihauteessa) ja päällinen on tehty Pandan maitosuklaasta ja kuohukermasta perinteisen suklaakuorrutuksen tapaan. Pinnalla suklaarusinoita. Pelkäsin äkkimakeutta, kun leivontavaiheessa kuorrute maistui tooosi makealle, mutta tänään juhlissa kakku maistui oikein hyvälle ja sai kehuja :)

Mitä herkkuja teidän synttärijuhlissa pitää olla? Mistä perinteisistä tarjottavista et niin välitä?


Yritin kehitellä pikkiksen juhliin ikäänkuin traktori-teemaa, mutta lähinnä se jäi pöytäliinan, servettien, pahvilautasten ja -mukien asteelle. By Tiimari. Kaapissa oli kyllä paketti riemunkirjavia sokerimassoja, mutta ehtoisa emäntä ei ehtinyt näpertää niistä mitään traktorintapaista tai edes tekstiä kakun päälle. Ehkä joskus toiste ;)

Kehittelettekö juhlat aina jonkun teeman ympärille? Missä kaikessa teema näkyy?


Isoveikka ja serkku auttoivat pientä päivänsankaria kynttilöiden puhaltamisessa - ja niin nuo kaksi vaaleansinistä kynttilää sammuivat kerralla. Kovasti tuo 2-vuotias osasi jo nauttia roolistaan ja poseerasi mielellään valokuvaajille! (vinkki: vessassa käytettävä korokejakkara nostaa puhaltajan sopivasti lähemmäs kakkua)

Lahjapakettien avaamisesta ei valitettavasti ole yhtään kuvaa, sillä minä vietin sen ajan yllättäen keittiössä ;) Pikkis sai lahjaksi mm. kirjoja, vaatteita ja talletuksia tililleen. Poliisimoottoripyörä taisi olla kaikkein mieluisin :)


Veljesten juhla-asuista ei ole montaakaan kuvaa, sillä he vilistivät virallisen osuuden jälkeen puolipukeissa ja lopulta ihan nakuina ulkona...Pikkuveikalla oli vihreä/ruskearaitainen kauluspaita ja mustat housut, isoveikalla valkoinen kauluspaita solmiolla ja mustat housut. Kaikki kirppiskamaa solmiota lukuunottamatta. Sukat ja kengät jätettiin suosiolla pois lämpimänä päivänä ja housutkin vaihtuivat hyvin pian sortseihin.

Pöydällä on ekaa kertaa käytössä oleva, lahjaksi saamani vitivalkoinen Finlayson Classic-puuvillaliina. Huomenna testataan sitten liinan puhdistettavuus ;)


 Lahjojen jälkeen synttäreissä parasta lienee herkuttelu. Se, kun saa syödä enemmän makeaa kuin normaalisti. Muttei kuitenkaan liikaa. Pikkuveli ei vielä edes jaksa syödä kovin paljoa makeaa ja tästäkin kakkulautasesta jäi osa syömättä. Isoveli maisteli juhlapöydän herkkuja reilummin, mutta kohtuudessa pysyi hänkin, kun leikit serkun kanssa kutsuivat.


  


Juhlien "jatkoilla" alkoivat lasten vaatteet vähentyä ja porukka polski terassilla kahluualtaassa. Pikkuveikka ei vielä tohtinut mukaan isompien menoon, vaan ajelella päristeli nakupellenä uudella mopollaan pitkin pihaa :)

Emännältä juhlat menevät aina hieman "ohi", vaikka kuinka yrittää tehdä kaiken ajoissa valmiiksi jne. Keittiössä tarvitaan henkilökuntaa, että homma toimii. Äitini oli onneksi jälleen korvaamattomana apuna.

Juhlien jälkeen on aina hieman tyhjä olo "tässäkö tämä nyt olikin". Ensin valmistelet useamman päivän h-hetkeä, josta et itse ehdi edes kunnolla nauttia. Kaikki on ohi hetkessä. Onneksi on vielä ilta juhlien jälkeen! Lapset ovat nukkumassa, terassilla on vielä lämmintä helteisen päivän jäljiltä. Jalat ylös ja mukava asento. Pala voileipäkakkua ja lasi valkoviiniä. Aah! :)

6 kommenttia:

  1. Onnea pienelle kaksivuotiaalle miehelle! Mahtavat juhlat teillä ollut ja onpas herkullisen näköinen ja kuuloinen suklaakakku!

    Meidän synttäriherkkuperinteisiin kuuluu miehen leipoma kakku, joka on milloin minkäkinlainen... ;)

    Ja moposta tuli mieleen, että meilläkin on yksi sellainen, mutta hyvin vähällä käytöllä! :0 Molemmat pojat ovat nyt innostuneet polkupyöristä, mutta ei tuo ole aiemminkaan kovin paljoa kiinnostanut. Ehkä se tulee olemaan niitä harvoja yksilöitä, jotka päätyvät kirpparille...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Kakkukokeilu onnistui yli odotusten. Kun vaan muistaisi kirjoittaa ainesuhteet reseptiksi talteen! ;)

      Ei tuo Plasto-mopo siis olekaan kaikkien suosikki, kuten vähän arvelinkin. Meillä suosio on varmaan säilynyt siitäkin syystä, että pihassa tai omalla "tiellä" ei voi ajaa polkupyörillä, kun piha on jyrkkä rinne ja lyhyt tienpätkä vie suoraan vilkasliikenteiselle tielle. Pyöräilemään on siis aina erikseen lähdettävä ja aikuisen kanssa. Onneksi on sentään hyvä pyörätie tuon vilkkaan tien laidassa!

      Poista
  2. Voi paljon onnea teidän pikkuveikalle!! Ihanat juhlat teillä on ollut!
    Meillä pikkuveljen ekoihin juhliin onkin vajaa kaksi kuukautta, hui.. Pitää alkaa jo suunnittelemaan. :) noin pienelle en taida mitään teemaa tehdä, isoveljen kolmevee-synttäreillä oli merirosvojutut aarteenetsintöineen ja laivakakkuineen, nelivuotisteemaa ei vielä olla mietitty.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Merirosvoteema tuntuu olevan suosittu, isoveli oli kerhokaverinsa merirosvojuhlissa talvella. Minä olin mukana, kun oli ekat kaverisynttärit. Hauskaa oli kaikilla ja mullekin maalattiin viikset! ;)

      Meillä oli 3-vuotisjuhlissa Cars-teema ja 4-vuotiaalla villieläimet. Mitähän sitä keksitään loppusyksyn 5 v-pippaloihin? :)

      Poista
  3. Myöhästyneet onnittelut sankarille! Kylläpäs on mainion (ja herkullisen) näköiset synttärit olleet.

    Meillä on synttäreiden teemat menneet näin: hempeät värit ja polka dots, ei mitään teemaa, hempeät värit ja polka dots. :) Ensimmäiset oli pojan 1v juhlat, sitten pojan matalan profiilin 2v juhlat (pikkusisko oli syntymässä hetkenä minä hyvänsä) ja sitten tytön 1v synttärit (jotka oli samalla pojan 3v-synttärit, mutta päätin, että koska ne oli myös tuollaiset "vauvasynttäritkin", niin saan vielä hempeillä). Seuraavaksi on jo kai pakko ottaa vähän poikateemaakin mukaan. :) Meillä mennään kyllä niin pitkään kuin mahdollista yhteissynttäreillä, koska syntymäpäivillä on vain parin viikon ero.

    Meiltä löytyy yksi Plaston mopo, josta poika kovasti tykkäsi pienempänä, mutta ei niinkään enää. Onneksi - nyt saa tyttö ajella sillä ulkona, kun poika ajelee potku- ja polkupyörillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Eipä nuo synttärijuhlat mitään erityistä "teemaa" toisaalta vaadi. Lapset ei sellaiseen kiinnitä juurikaan huomiota, että onko kakku samaa aihetta kuin servetit! ;) Herkut ja kiva tekeminen riittää. Meillä oli 4-juhlissa ongintaa ja se oli pop.

      Kätevää pitää yhteisjuhlat, kun on synttärit lähekkäin. Kuitenkin aika lailla samat vieraat tulee yleensä molempien lasten synttäreille. Myöhemmin tietysti eri juttu, kun alkaa olla omia kavereita.

      Meillä on toiset juhlat kesällä ja toiset marraskuun lopulla, joten kekkereillä on ihan kunnolla väliä ja äiti kerkiää huilaamaan ennen seuraavaa ponnistusta! :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)