Sadepäivän radanrakentajat

 

 

Tänään satoi vettä kaiken päivää ja vaikka huono sää on tunnetusti vain pukeutusmiskysymys, menimme tänään siitä aidan matalimmasta kohdasta ja jäimme sisälle kuuntelemaan ropinaa.

 

Tästä tulikin sitten yllättäen junaratapäivä. Vaikka henkilökohtaisesti tykkään perinteisistä puuleluista ja olen kerännyt pojille enemmän ja vähemmän aitoja Brio junaradan osia jo vuosia, eivät pojat jostain syystä ole koskaan olleet järin innostuneita tästä kapistuksesta. Yleensä - kuten nytkin - aikuisen pitää ehdottaa, että mitäs jos leikkisitte vaihteeksi sillä junaradalla. Yleensä ehdotus ei juuri ota tulta, mutta tänään yllättäen oikein roihahti ja paloi kauniilla liekillä pitkän tovin.

Leikkiikö teidän muiden lapset mielellään perinteisillä puuleluilla kuten tällaisella junaradalla?


 

Mutta. Ei se nyt ihan niin täydellistä tietenkään ollut. Kun pikkuveikka hajottaa mun radan! No...se ei vaan vielä osaa kulkea niin, ettei osuisi radan rakenteisiin joskus vahingossa. Äiti yritti sitten rakentaa kuopukselleen oman pienen ympyräradan, mutta kyllähän pian 2 vee miehenalku jo tajuaa, mikä on huijausta ja mikä oikeaa. Yhdistimme aika nopeasti tuo kaksi rataa ja hetken meni taas hyvin.

Hetken kuluttua alkoi kiistely siitä "ainoasta hienosta" patterilla kulkevasta veturista, joka on kulkenut jo pitkän aikaa ihmeen huonosti. Äiti tuli taas hätiin ja tutki veturi-potilasta huolella. No, jospa vaihdetaan patteri. Etsittiin sopiva ruuvimeisseli ja pattereita. Löydettiinkin. Vaihdettiin. Ei apua?! Tutkittiin jälleen. Nyt tarkemmin. A-haa...pitääkin olla AA eikä AAA. Joku on jo aikaisemmin vaihtanut veturiin vääränlaisen patterin. Oikeanlainen patteri veturin vatsaan ja siitähän se riemu alkoi. Kylläpä äiti oli taitava! :)

 

Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että lapsen tulisi olla lelun moottori ja ääni, on se silti jotenkin veikeää katsella, kun pieni veturi huristelee itsekseen kiskoilla vetäen pientä hiilivaunua ja kaksi pientä poikaa kulkee sen perässä haltioituneina :)

(Sivuhuomautus: esikoista odottaessa minulla oli ylevä periaate: vain muutamia kehittäviä puuleluja, eikä ainakaan mitään äänileluja tähän taloon! Varmaan arvaatte kertomattakin, miten siinä kävi? Aivan oikein: muovileluja on lattiasta kattoon ja ne vinkuvat ja vonkuvat niin kauan, kunnes patterista loppuu virta...)


Kun nyt kerran ruvettiin pattereiden kanssa pelaamaan, vaihdettiin samalla noihin ambulanssiautoihinkin (miten ihmeessä ne kulkee junaradalla?) patterit, että saatiin kunnon uu-aa-uu-aat aikaiseksi.

Tänään oli muustakin syystä erikoinen päivä. Isoveikka nukkui päiväunet! Poika (4,5 v) jätti päiväunet lopullisesti pois hieman reilu 2 vuotiaana, vaikka kuinka yritin niitä säilyttää. Kun nukuttaminen* kesti tunnin ja sen päälle unta riitti puoleksi tunniksi-tunniksi, totesin, että päiväunet eivät ole enää tarpeen hänelle. Äitille olisi kyllä ollut, kun odotimme tuolloin pikkuveikkaa.

Mutta tänään siis sain mökkireissulta palanneen pojan unille, kun raukka oli selvästi aivan sippi ja känkkis jo aamusta. Töitä toki silti tein, että lapsi antoi unelle periksi, mutta se kannatti.  Herätin vajaan tunnin päästä ihan eri pojan, niin hyväntuulisen! :)

* en normaalisti harrasta lasten "nukuttamista", vaan nukahtavat itsekseen

Päivän paras juttu oli ehkä kuitenkin se, että saimme pikkuveikallekin päivähoitopaikan! Kirjoittelin aikaisemmin, että vain esikoiselle on päiväkotipaikka syksyksi ja pikkuveikka todennäköisesti joutuu ihan toisaalle pph:lle. Toivomaamme lähipäiväkotiin lapset eivät ole edelleenkään pääsemässä, mutta tällä erää tuntui tosi hyvältä, että meille osoitettiin pph paikka aivan kotimme läheltä. Pienen voisi viedä hoitopaikkaansa vaikka kävellen. Lumettomana tai vähälumisena aikana pihasta suoraan pienen metsikön läpi ja tien yli, niin ollaan jo perillä. Pph on koulutukseltaan lähihoitaja ja on tehnyt työtä pidemmän aikaa. Kauppareissulla käytiin vakoilemassa mahdollista tulevaa hoitopaikkaa ja ihan kivalle vaikutti. Täytyy soitella ja sopia käynti vaikka ensi viikolle.

Olin tässä eräänä päivänä muutenkin uudelleen yhteydessä päivähoitotoimistoon ja kerroin lisää perusteita, miksi lasten tulisi päästä samaan hoitopaikkaan jne. Sain hieman vinkkejä alalla toimineelta tuttavalta, kuinka tällaisia asioita hoidetaan. Juhannuksen jälkeen kuulemme, onko tästä ollut mitään hyötyä. Vaikeahan se tietysti kenenkään on hoitopaikoiksi muuttua tässä muuttovoittokunnassa, jossa lapsiperheitä tulee ovista ja ikkunoista.

(pojilla on kuvissa Me&I paidat kirpparilta, pikkuveikalla Tutta-housut "retronorsu")